|
|
|||
|
02.08.2010 - 16:35
Viikonlopusta selvitty, huomenna illalla kotiin, Helsingin kotiin. Joka luultavasti tosin on kaikkea muuta kuin Koti, huomioonottaen tavaran ja laatikkojen määrän. Minusta ja J;stä siis tulee kämppiksiä taas. Viimeksi ku oltiin, se oli aluksi jokaviikonloppuisia jatkoja, uusia miehiä, uusia baareja, uusia jatkoja, uusia viinoja.. Joten, saapa nähä mitä tästäkin tulee. Varsinkin, kun kyseessä on (luojan kiitos) suurempi kaupunki kuin tämä, ja muutenkin muutama elämänmuutos. Kuten neiti J;stä tulee opiskelija. Wuhuu. Mutta viikonloppuun; Tai siis lauantaihin. Alottelin tosiaan juomisen siinä kahentoista aikaa, siis päivällä. Sitten me edettiin ostamaan jotkut koltut, kun jotenkin kummasti me oltiin onnistuttu heivaamaan meidän lempivaatteet helsinkiin meneviin laatikoihin, ja pitihän sitä saada jotain uutta pitkästä aikaa muutenkin. Matka jatkui lempikantabrenkkulaan parantelemaan krapulaa, ja kyllähän se muutaman valkovenäläisen, muutaman shotin, muutaman laimean, ja muutaman muun drinkin jälkeen helpottikin. Seuraavana etappina Qstock. Päästiin lippuluukun kautta "perille", heitettiin osa omista viinoista narikkaan ja oltiin menossa muka alueelle.. kunnes mun ja J;n silmiin osuikin tatska/lävistys -bussi, ja neiti J;n silmät alko kiilumaan. "mää haluan sen toisen huulikorun" "HALUAN HALUAN HALUAN" "Laitetaan Helemi sullekki joku", ja painostuksen alla kännissä mää sitte suostuinkin siihen hommaan, ja mun korva rikastu traguslävistyksellä ja neiti J sai huulikorunsa. Meni sitten yks keikkakin siinä ohi, oho. Nooo, ei me Jenni Vartiastakaan sitte päästy katsomaan, kun piti juoda ja keskittyä menemään _Lärvit_ katsoo Reckless Love. Vartiaisen aikana mää sitte tekstailinki Herra Korstolle, että onko se Qstockissa. Vastaus : Jep. Johon minä sanon, että vois törmäillä? Ja Korsto sanoo jotain tyyliin, että eihän sitä voi tietää törmäilläänkö. Niimpäniin. Noin puolituntia tästä oon neiti J;n kanssa vessajonossa, ja korsto kävelee jonku pikkulutkan (joka oli vielä RUMA) kanssa ohi, ja se muija vielä hipsuttelee korston lettiä. Korsto sano aikanaan, kun salli mun hiuksensa letittää, että ihan kuka tahansa ei tähän tukkaan koske.... Ja sitten mää mietinki siinä tilanteessa, miksi vitussa mä olen ikinä vaivautunut kiinnostumaan ko. herrasta. Pitäkööt pikkulutkansa. Sitten Reckless Love, joista vejetään tässä vielä julkkispisteet, molemmille.. tai vaan mulle ;) Mutta Onhan ne pojat herranjumala IHANIA.. Mukaan keikalta tarttui muiden fanien halveksivia katseita, J;lle pari plektraa ja mulle rumpukapula. Mentiin istuskelemaan ruohokentälle, kun näky tuttuja ja jossain vaiheessa mun vieressä istui Terho niminen mies. Joka oli kyllä Hirveä, ja ihan Terhon näköinenkin. Jossain vaiheessa se läheni mua, ja päätin, että voihan tästä pussailupisteet ottaa. Mutta, mitä tekee neiti J, tulee istumaan toiselle puolelle Terhoa ja vie ne vitun pisteet. Voi jumalanvittu että olin raivona. Lisäksi olin aikaisemmin unohtanut rotsini lempikantabrenkkulaan ja kylmä alko tuntua luissa ja ytimissä. Lähetään. Lähetään. LÄHETÄÄN. Ja sitte neiti J suostui....... Wuhuu ! :) Suuntana taas lempikantabrenkkula, jumalaton känni päällä, sitte naapuriin toiseen kantabrenkkulaan ja kahelta kotiin. Tai kaverin kotiin siis, kun oma koti on Helsingissä...KAHELTA YÖLLÄ. Mitä nössöjä me oltiin ? hähähähähäää? Mutta sitten, neiti J totesi, että Helemi hei, oothan sää jo 14tuntia kerenny dokaa, että ei niin paha. Niin, mutku ennen saatettiin dokata 36h samoilla silmillä.
Keskiviikkona tsekkailee helsingin pikkulauantai ;) Saa tulla bongailee ! 01.07.2010 - 21:08
Eilisen kunniaksi olin hieman baarissa. Ja mitä tein? Lirkuttelin enemmän ku laki sallii FRUIDELLE. Voi saatanansaatana, että sitä voi ihminen olla idiootti. Käytiin sulosesti kahdestaan automaatillaki ja vähä pussailtiin ja puhuttiin meidän ikäerosta, jota en tiedä, koska Fruide ei olekaan 26-v mitä se on mulle väittänyt, vaan jotain ihan muuta.. Mutta sen tiedän, että mää tuun niin kuulemaan siitä eilisestä lässynläästä paskaa, että voi helevetti. Oltiin oikein söpöjä pariskuntia, kun istuttiin neiti J;n kanssa Fruiden ja CC;n kera pöydässä - Baarinomistaja virnuili _kokoajan_ ja voi ........... Olin sillon eräänä kauniina maanantaina ennen juhannusta kertonut Fruidelle mun BLOGISTA. En saa ikinä enää olla niin kännissä kuin sillon, että puhun ohi suuni muistamatta sitä. Olen myös kuulemma paljastellut Fruidelle jossain baarissa sillon, että neitsyt maria ja jeesus vois nyt vaikka auttaa. Onneksi en ollut kuitenkaan tän paikan osotetta kertonut -- koska sehän olis voinu olla joku sosiaalinen itsemurha joidenkin miesten takia. Kun lähdettiin baarista neiti J sano, että helemi kulta, onko sulla taas joku Unohdan Mister Korston -vaihe päällä. Mistä tiesit? no tunnen sut aika hyvin.. Hehhe, niin taitaa tuntea ja niin taitaa olla - koska mua oikeasti Vituttaa se ihminen vaikka samaan aikaan oon niin liian tykästynyt siihen, että voisin melkeen itkee. Paitsi, että en itke miesten takia, niin en voiskaan :D
Ollaan neiti I;n kanssa parilla, ja neiti I virnuilee, että miten kerta toisensa jälkeen sorrun Fruideen. En voi tavata Mister Perfectiä viikonloppuna, koska se menee typerille festareille - kuten myös ehkä Mister Korsto. Kaupunki on siis meidän ! Ja neiti I:lläki on yhtäkkiä joku kokkolalainen mies. UUUUUUUUU.
Kategoriat:
Alkoholi
, Baareilu
, Bileet
, Bloggaus
, Festarikesä 2010
, Flirttailu
, Mister Korsto
, Pokailu
, Täydellinen Mies
0 kommenttia
Kommentoi
21.06.2010 - 20:08
Me neiti J;n kanssa edettiin perjantaina lempibaariin täällä Oulussa, oikeastaan heti kun se aukesi ja siellä meitä odottikin aamupalaksi tuplashotit lempijuomaa. Lisäksi baarinomistaja tarjoili Nachoja ja Salsaa "Nyt on lapsosille annettu Ruokaa ja Juomaa, niin jos ne tulis hengissä sieltä reissusta takasi" Juuh, no, tultiinhan me. Tosin aika elävinäkuolleina tämän krapulan ansiosta. Baarinomistaja kertoi myös, että se Ihana harjottelijapoika on myös provinssissa, ja oli Neiti baarinomistaja maininnut harjottelijallekin, että katotaan niin heräät bändäreiden (=mun ja neiti J;n) teltasta. Aiheutti minussa lähinnä ylimääräistä virnuilua ja mielikuvia, neiti J;ssä totaalisen hajoamisen. "Minä se baarinomistaja meitä oikein pitää?" -Jaa-a, varmaan just sinä mitä ollaan. Herra H haki meidät suorastaan upealla perheautolla viiden jälkeen ja matka jatkui alkon kautta kohti seinäjokea - Herra H ei muuten mun epäilyistä huolimatta majottunut meidän kanssa - Seinäjoella päästiin festarialueelle ja näitä neitoja odottikin ongelma : MITEN VITUSSA TUO TELTTA KOOTAAN? Onneksi, Onneksi meidän naapuriin sattui mukavia nuoria poikia - joista yks ei raukka ollut vielä poikuuttaan menettänyt - ja ne kasas sen. "Lähittikö te reissuun oikeasti tietämättä osaatteko te koota telttaa?" - Juu niin tehtiin - koska tiietään olevamme niin vitun upeita että Siis Apua Please riittää kaikkeen. BTW, loppu oli sarkasmia.... Niinno - teltta saatiin kasaan, tutustuttiin naapureihin ja edettiin kattoo illan pääesiintyjää - ja kyllähän se Jared Leto on Ihana. Erityisemmin en toki muista keikasta - mutta oli se ihana, Jared Leto siis - muusta en mee vannoo. Keikan jälkeen Neiti J Puhui herra Seinäjoen (Kts tyyliin huhtikuu) kanssa puhelimessa, ja mää olin sillä aikaa tarrannut mukaani miehen. (+1p) Muistan kun kävelin sen miehen kanssa käsikäjessä - muistan kun se kysy multa, että pussaillaanko - JA SEN KUN VASTASIN, ETTÄ PUSSAILLAAN VAAN, SIITÄ SAA PISTEITÄ. Hieno vastaus suorastaan ! Pussailtiin me onneksi silti.. Ja käveltiin lisää käsikädessä - kunnes päästiin meidän teltalle - jonne menin hakemaan viinaa lisää, Olinhan siis ihan selvinpäin kuten aina, ja mies Puff katosi. Nauratti vitusti lauantaina kun näin ko. miehen. SIIS HIRVEE. Joku futismies salettiin. Missä ne ihanat rokkarit on, kun urheilijat vie nykyään??: Ja niin, siinäpä se perjantai mun muistikuvien kera sitte oliki. Mikä känni? Mikä mies? mikä bändi? .... :D Postailen tässä krapulan helpottaessa lauantaita ja sunnuntaita... :) |
Kirjoittaja
Sitä oikeata - tai niitä monia oikeita etsiessä pitää (ja saa) pitää hauskaa niiden väärien kanssa. Kirjoituksiini kuuluu paljolti miehet, ja niiden metsästys, yhdenillanjutut, yhdenillanmiehet, baareilu, ihastukset, rakas ystäväni neiti J, kännit, krapulat, morkkikset, deittailu, sinkkuilu, täydellisenmiehen metsästys etc. Jos vierailet blogissa, olisi siistä, että jättäisit kommenttia! :) Lupaan, että, aina kun on 10 000 kävijää blakkarissa paljastan itsestäni jotain... ;) Paljastettu 08.08.2010 Kategoriat
|
||