Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.07.2010 - 17:43

Eilinenhän ei sitten yllättäen ihan nappiin mennyt. Aloteltiin neiti JU;n tupareissa - ja edettiin lempikantabrenkkulaan. Messissä neiti I, A ja J. No - humalatilan saavuttamiseksi oli pakko juokasta vähän hornaa ja lakuhornaa, unohtamatta tietenkään laimeita juomia.

Jossain vaiheessa A oli sen verran hienosti Kännissä, että minä ja neiti J ei oltais annettu sen juua hornaa - mutta Herra ihana harjottelijapoika oli ihan erimieltä meidän kanssa asiasta - eihän se oo vielä kännissä edes. Ja A joi. joi. joi. ja joi. Niinku 13-vuotias niitä viimesiä siidereitään, että tirpasee kännin äkkiä. Ja mitä A edellä, neiti J perässä. Nimittäin jossain vaiheessa, kun minä olin patiolla keskustelemassa ihan ihanan miehen kanssa, neiti J oli vetänyt Muuuuutaman hornan ja yhtäkkiä J ei pysynyt oikein enää pystyssä ja meinas sammua suorille jaloille - pakotti mut mukaansa oksentamaan ja sitten J kruunasi kaiken ottamalla vähän unta baaritiskiä vasten. Ja harjottelijapoika nauro meille. Tai ehkäpä J;lle vaan.

Sitten hoksasinkin, että A on hukkateillä, ja juoksentelin pitkin katuja ja löysin sen Oksentamasta kulman takaa.. Kiikutan A;n baariin mukaan, ja ilta on valmis päätymään siihen, että minä kannan A;n ja J;n kotiin. Neiti I onneksi oli tolkusti, mutta tänpäiväisen aamuvuoron takia sen oli pakko jättää mut yksin kärsimään A;n ja J;n känniääliöisyydestä.

Nohh, baari meni kiinni klo 2. Ja me oltiin mun kotona klo 4. Välillä neidit mm. istu keskellä puistotietä, huuteli ohikulkijoille - että antakaaa kalijaa tai edes jotain alkoholia, pyöriskeli Hesburgerin edessä maassa, Lirkutteli hesburgerin rumalle miesmyyjälle, kävi mäkkärissä puhaltaa täysiä tuomaripilliin, soitteli kaikille miehille ja sillai. Loistokasta... ja minä olin ylpeä.

 

Tänään mää niin salettiin raahaan ainakin tuon J;n mukaani ja pakotan sen vetää ihan vitusti viina mun kanssa, ja mennään neljän baariinkin, koska mun osalta eilinen meni NIIIIIN pipariksi näitten kahden salahornailun takia, että voihan perkele sentään.

29.05.2010 - 12:09

Kahdestaan valuttiin neiti J;n kanssa hotellihuoneeseen, että eipä tullu pisteitä. Tosin, neiti J ei meinannut suostua lähtemään baarista, ennen kuin ainakin toinen saa pisteen, mutta J;n tuntien, jos minä olisin sen saanut, niin siellä baarissa olis istuttu niin kauan että J;kin saa.

Aloteltiin ilta sörkassa halvoilla juomilla - 1 laimea ja 1 napsu per baari, ja kyllähän sitä ihan hyvän humalan kerkes tirpasta enneku hyppeli taksiin, jonka kyydissä kaahattiin On The Rocksin eteen. Luovuin sinne taksiin myös Hanna Sarenin kengistä, joista yhtäkkiä katkesi korko... Onneksi mulla on aina kkahdet kengät mukana ! :D On The Rocksin poke oli joku itsetunto-ongelmista kärsivä puutarhatonttu, eikä päästänyt mua sisään, koska itsehän en toki omista virallisia henkkareita. Helvetti että teki mieli polkasta korolla.

No - me kun ei mitään ihan neuvottomia kuitenkaan olla - lähettiin kävelemään "vaan johonkin". -MENTÄISKÖ TÄHÄÄÄÄN?! "no ei vittu mennä näyttää vitun tylsältä vittu" - Ja sitten törmättiin baarin PRKL ja se oli aaaaivan loistava vaihtoehto siinä vaiheessa iltaa. Vähä niinku parempi versio Hevimestasta. Jjuujuu, olin just se punakenkäinen amatsoni ! PRKL;ssä päätettiin juua teqilaa ja leikkiä vaikeita asiakkaita, " EN MINKÄÄN LIMEN KANSSA HALUA TEQILAA JUUA EIKÖ SULLA 
SAAAAAAAAAAATANA OLE SITRUUNAA", ja tilattiinhan me tietenkin sitte varmaan KALIJAAKI, ihan sillä, että moimeollaantuoltajumalanseläntakaa, aimitenniiettemukatajuameijänpuhetta?!? :D

Harkinnassa vakavasti Helsinkiin muutto - Oulu alkaa tulla korvista ulos. Ja niiiin, tänään uusiksi ;)

11.04.2010 - 09:29

Ihmettelette varmaan, (tai sitten ette), että miksei ole viikonlopusta tullut päivitystä, no olen VAIHTEEKSI ollut reissussa.. Ja, nohh, nii ! en minä tiiä !

Torstai-iltana istuimme neiti J;n kanssa muutamalla eräässä lempibaarissa, humalan tullessa pieneksi iloksi Neiti J halusi puhua CC;n kanssa,( joka on muuten ikävä ja pussaili jotain muijaa sillon ku me oltiin kuopiossa) - CC;llä oli Paaaaaljon selityksiä, ja neiti J halusi soitella sille. En muistaakseni antanut. Minä taasen päätin yllättää, ja kerroin Mister Korstolle, epäselvyyksiä välttääkseni, että Minusta Olisi Kiva Tavata... Eipä sanonut herra mitään. Kuitenkin hyvinhyvin yllättäen (edelleen humalanvoimasta) päätimme edetä Hämeenlinnaan yöjunalla (oli kiva viettää kaks yötä junassa peräkkäin). Saavuimme perille aamulla seitsemältä ja väsymys oli hirvittävä.

Bändäreitä kuin kuitenkin tunnetusti olemme - huomasimme, että eräs neiti J;n lempibändi soittaa illalla. Tytöt tietenkin oli katsomassa ja humalatila kohosi aivan uusiin lukemiin. Neiti J ja H kun kuitenki ovat erottamattomia, aiheutuu parivaljakolle välillä HIEMAN riitaa. Tällä kertaa mulla paljo käämit niin saatanan lopullisesti neiti  J;n kiukutteluun ja omaehtoisuuteen, että lennätin sen hämeenlinnalaiseen katuun. Onneksi ei käynyt pahasti.

Lauantaiaamu oli täys kaaos - krapulaa ja rahattomuutta - mutta, me sitten keksittiin, että lähdetään stadiin PYÖRÄHTÄÄ ja kuitenkin illaksi Ouluun. No arvatkaa? VITUT, kalliossa baareiltiin ja Helsingissäpä näytetään vieläkin olevan...

Mulla oli myöskin eileni loppunut akku puhelimesta - sain sen tuossa äsken päälle, Dier Mister Korsto, MIKSI JUURI EILEN puhelimeeni yritit ottaa yhteyttä..Kun en ollut maisemissa. yyyyh. Mutta, onneksi on ilmeisesti Mister Korstokin ollut Hieman soosissa - Mister Korston tapaamista odotellessa tätä kaksikkoa vois kutsua Oulu.

16.03.2010 - 11:58

Monet kirjoittavat siitä, kun vituttaa. Minäkin näköjään. Nyt vituttaa kaksinaamaiset ihmiset - jotka ei voi puhua suoraan. Mikä siinäkin on niin helvetin hankalaa? Miksi pitää sanoa, en tiedä, vaikka tietää ihan vitun hyvin? 

 

Elämässäni on edelleen haluanjotainuuttaheti -vaihe päällä, kuten myös ilmeisesti neiti J:llä. Nautiskelimme Neiti J;n kanssa eilen muutaman oluen, tai ehkä useammankin kuin muutamat, ja kiitos neiti I;n nautiskelimme myös valkoviiniä (joka kyllä oli helvetin pahaa), mutta kiitos I;lle kuitenkin siitä alkoholipitoisesta litkusta. Kuitenkin siinä kahdenkolmen aikaan neiti J:lle soitti yhtäkkiä Sen viimeviikonloppuinen (!!!!) Kurt Cobain-kopio. Itse en toki muista J;n miehen yhdennäköisyyttä Kurt Cobainiin,  (koska olinkin vahingossa kännissä), mutta, luotetaan J:n arviointikykyyn ja olkoon tämä mies nyt vaikka CC. Nyt varmaan pitäis sanoa, että hyvät J;lle, kun lähti hänen luokseen, mutta kyllä mua nauratti, että J käveli mun tyköä CC:n kanssa pari kilometriä tuossa vitun melkein kolmenkymmenen asteen pakkasessa ilmeisesti CC:n luokse. Haluaakohan mun pikku lunttuystäväni neiti J suhteen?!! Perkele! Sain neiti J;ltä myös hienon viestin klo 05:36;


"Hengisä?:-D:-D Onko dräkäri ja "herra j" vielä sielä? Nii siis herra S."

Kyllä J, olen hengissä, Ei, olin tuolloin jo nukkumassa, koska täältä puolelta kaupunkia loppui juomat - Sinun kiskomisesi takia. Olisi hauskaa, että lukisit tämän postauksen ja laittaisit puhelimesi päälle :)

 

Niin, olin minäkin ilmeisesti eilen humalassa, hieman. Lähetetty 01:42 herra Korstolle  "Tuu käymään ;D" Ei tullut, eikä vastannut mitään viestiinkään. Tosin, en ole yllättynyt.

 

03.03.2010 - 10:07

Niin, niin se on. Podin vielä maanantaina niin hirveää krapulaa (ja morkkista) lauantainjuomingeista, että päätettiin neiti J;n kanssa mennä hieman parantamaan oloja. Me kuitenki sitte kiskottiin hirviät lärvit, oltiin yllättäen lähestyhjässä baarissa neljään asti ja neiti J vielä pokas miehenkin =D Miehen, joka oli syntynyt vuonna -90, harrasti jalkapalloa ja ei muutenkaan oikein ollut tyyliltään J;tä..

Eilen oli myöskin sitten hirveä krapula, ja piti päästä shoppailee, niin me neiti J;n kanssa aloteltiinkin päivä sievästi naapurikapakassa. Jossain vaiheessa päivää eksyttiin Olimpokseen syömään (Kannattaa käydä, tosi hyvää!) , ja tilailtiin siellä oikein pullo viintäkin. En oikein koskaan oo ymmärtänyt sitä viininmaistelu hommaa, ja tarjoilija sekä neiti J jostain syystä olettivat, että minä maistan viinit.. No tempasin sitten koko viinilasin pohjan muittamutkitta suoraan kitaani, ja totesin, että on ihan hyvvää, kyllä kelepaa. Tarjoilija ei oikein arvostanut.

Mutta, nyt loppuu oikeasti tuo dokaaminen viikolla, ja alan keskittyä muihin asioihin. Kuten, miehen ja pisteiden hankintaan. Ja siihen mun uuteen "ihastukseen" ;)

Kuullaan

02.03.2010 - 20:23

Kiitos, että edelleen on kävijöitä riittänyt, ja anteeksi, että en ole kirjoittanut ! NYT, LUPAAN, LUPAAN, että alkaa tulla tekstiä, kun on uus läppärikin (vihdoin!). Ja sitäpaitsi, mun kalenterikin on täynnä "kirjoita aiheesta plaaplaaplaa blogissa"

Aloitan viimeviikonlopusta, Täydellisen miehen bändillä oli privakeikka lauantaina, ja minä olin tottakai Neiti J;n kanssa paikalla. Keikka oli hyvä. Täydellinen mies ei niinkään, se kun on jostain hankkinut itselleen jonkun oikeasti onnelanpirikoksuleikkiluksushuoran, jonka aivotoiminta ei riitä älyämään, että jos istutaan samassa pöydässä, niin yleensä edes tervehditään ja esittäydytään. (eikä katsella pitkin nenänvartta, niinkuin kyseessä olis kaks 59-vuotiasta alkoholistia pummimassa euroa kadunkulmalla). Mutta niin, olen hyvin pettynyt Mister Perfectiin, enkä oikein tiedä, voinko enää edes sanoa, onko kyseessä niin Mister Perfect, kun aina ennen ajattelin.

Lisäksi, itse heräsin sunnuntaina aivan pirunmoisessa susikrapulassa, meinasin aamulla peljästyä sitä erittäin tatuoitua korstoa joka nukkuloi mun vieressä. Ja paikkakin oli vieras.. Eli, tapaus numero 59,.( Sitten kun on sata täynnä, pidän muuten bileet) Mutta, ajateltuani asiaa tarkemmin, se oli oikeastaan aika ihana se mies ! (ja valitettavasti Mister Perfectin kaveri) Voisin melkein leikkiä _taas_ hetken olevani erittäin ihastunut.

Lisäksi, tämä neiti vei Julkinen Paikka pisteet, kun löysi itsensä baarin vessasta Mister Perfectin erittäin tatuoidun kaverin kanssa.. Koomista olikin, kun marssin sieltä ulos päättäväisenä korsto käsipuolessani, Neiti J on vessan ovella, ja huutelee, ETTÄ JAA, IHAN KAHDENKESKEN KESKUSTELEMASSA JOO, IHANKO TOSI. EN OIKEIN USKO. Ja musta tuntuu, että kaikki paikalla olleet kuuli sen.....Voisin mm tuon jälkeen luulla, että Mister Perfect ei enää mitenkään voi tykästyä muhun tms. Mutta, Mister PErfectin huorasekoilun jälkeen, se ei ehkä edes haittaa. Kaiken kukkuraksi Mister Perfect + sehuora + muu seurue + bändinpojat, jätti meijät sinne paikkaan kylmästi, "koska meillä oli J;n kanssa muka niin paljon tekemistä" AHA?! ei edes ollu... Paitsi mulla ehkä sen korston kanssa, mutta Neiti J keskittyi vaan meidän henkilökohtaiseen tatskaajaan ihan kaverimielessä. Tyhmät miehet?

Pistepörssi ; 

Minä ; 11 pistettä ( 10p julkisella paikalla paneminen + 1 pussailupiste )

Neiti J ; 11 pistettä ( 5p paneminen + 6p pussailu)

Eli tasoissa mennään, mutta minä olen ollut kerrankin melkein kiltti, ja neiti J taasen EI ;)

29.01.2010 - 18:58

Huominen keikkakin peruuntui, aivan todella ärsyttävää /= mutta ei voi kyllä mittään, eihän se musta riippunut, ja olis jätkätkin varmasti halunneet soittaa.. Ja lisäksi mua toki vituttaa se, että palkan piti tulla, mutta eipä ole näkyny. Mutta selvää viikonloppua en toki näe, kun voittopotti tuli tosiaan kotiin, ja kossua on enemmän kuin tarpeeksi. Ajattelin aikaisemmin treffailla mun uusinta suomi24 vallotusta, mutta...Olen aivan helvetin hyvä mokailemaan! Uros, jonka mainitsin aikasemmassa kirjoittelussa, on melkein absolutisti, ja mää epähuomiossa ilmoitan että; "Join kossupullon, ja olen ehkä ihan pienissä sievissä. Otan kato ihan nätisti tänään :)" NIIN, join toki tosiaan YHDEN KOSSUPAUKUN, EN PULLOA, ja nyt se ei enää vastaa mun ihkutekstiviesteihin, mutta What Can I Do?

Hityy apaattinen fiilis, mutta haluan baariin bailaa rajusti !! :-----)

Huomenna taasen infoa lisää mun upeasta viikonlopusta, joka tuskin on kovin upea. Meinattiin muuten tänään ostaa alkometri, mutta olis maksanu viiskymppiä nii ei sitte ostettu.. Sit ku tulee palkka, voin kertoa teille aina kuin monen promillen humalassa tein mitäkin :D Loistavaa, eikös?

 Tänään tosin olin myöskin erittäin imarreltu, eräs herra eteläsuomesta tituleeras mua mun kuvakkeen blogissa sinkkuelämään Carrieksi, ja ilmoittu samalla myös, että olisi vallan hienoa lukea mun kolumnia. :) Ilmoitin, että kolumnia ei löydy, mutta linkitin blogini.. Älä hei säikähä ;)

28.01.2010 - 04:24

Luulen, että alitajuntani, tai jokin osa minusta luulee, että nyt kun blogini on saavuttanut enemmän lukijoita kuin osasin edes haaveilla voin leikkiä taiteilijanelämää ja valvoskella öitä, polttaa röökiä ikkunasta ja selvitä muutenkin normaali arjesta ihan ilman mitään ongelmia. Huomennakin on vallan mielenkiintoinen päivä, tai siis tänään, kun klo. 8 aamulla pitää olla paikassa X, sitten menen kotiin, siivoan siellä hieman ja haen mm. vaatteita, sitten raahaudun herättämään neiti J;n töihin, siivoan hänen kanssaan, sitten menen klo 13 erääseen palaveriin ja ah, klo 14 töihin, jotka loppuvat jo klo 20.00 :) Eli suomeksi, kerkeän nukkua (jos alan nukkumaan NYT) 2,5h ja sillä pitäis selvitä koko huominen päivä. Aivan loistavaa. 

Ja oman tuurini tietäen, aamulla kun päätän nukkua 45min pitempään ja lähteä suoraan sängystä paikkaan X, joku ulkonäöllisesti mun ihannemiestä hipova Herra kävelee vastaan, ja kas kummaa, vaikka kuin sievästi yritän hymyillä, mun nousin-kaksi-sekunttia-sitten-sängystä-look ei saa kenenkään päätä kääntymään muutakuin sen takia, että on törkeää nauraa tuntemattomille päin naamaa. Jossain vaiheessa luultavasti unohdan muistuttavani alienia ennen pitkään meikittömänä - ja menen joka paikkaan hehkeällä sänky-lookillani. Väsymyksestä johtuen saan kuitenkin jossain vaiheessa järkyttävät silmäpussit ja sitten viimeistään tulee joku Adonis - ja ah - kas kummaa, hymyni ei saa vieläkään vastausta.

Mutta, koska öisin vietän yksinäistä elämää, kun mun kaikki facebookystävät eivät sijaitse läppäreillään ja muut lunttuystävät kartuttaa pisteitä tai nukkuvat - olen lukenut kaikenmoista. Kuitenkin törmäsin sellaiseen otsikkoon kuin Yhden yön juttu - Onko suhteella tulevaisuutta?

Ja minä sanon, että ei ei ei ei ei ei ! No okei, joillekkin asia voi olla toisin, mutta oma kannanottoni on Ei. Ajatellaampa asiaa näin; olette tätisi 60-vuotis juhlilla, vierelläsi on komea, sinua hieman vanhempi mies. Alkaa sukulaisten ihastuttava, Milloin menette naimisiin ja milloin tulee lapsia -kyselyhetki, ei siinä mitään, mutta sitten jossain vaiheessa tulee kysymykseksi sekin Miten te tapasitte? (aina voi valehdella, mutta nyt ollaan rehellisiä) Omat juomatottumukseni huomioonottaen vastaus voisi kuulua mm. seuraavasti

-Ei me oikein kovinkaan selvästi muisteta

-Kontattiin yhtämatkaa baarista X minun / miehen kämpille

-Mies piteli mun käsilaukkua( muilla voi toimia hiuksetkin tähän:D) kun oksensin baarin oven vieressä 8 teqilashotin (+alottelujuomien) jälkeen

-Mulla oli yhdet ihanat uudet korkokengät jalassa, joissa oli 20cm piikkikorko ja olin niin kännissä, että en pysynyt siellä tanssilattialla oikein pystyssä niin tämä mies sitten pelasti mut etten ihan naamalleni kuitenkaan sitte vetäny

-Strippasin baarin pöydällä Frederikin tahtiin ja tämä mies sitten päätti pokaa mut, ku olin NIIIIN hot epäilemättä

-Meillä oli semmonen kisa menossa, että kun pussaailee miehen kanssa, saa yhen pisteen, ja mää siinä sitte kännissä kolusin koko baarin miehet läpi, ja yhtäkkiä tuli tämä mies ja siitä se sitten lähti

-Eksyin kännissä Tuiran betoniviidakkoon ja tämä mies ystävällisesti tarjosi yösijaa, kun en osannut kertoa missä asun

 

Tiedän, että kukaan ei oikeasti käyttäis nuita argumentteja sukulaistädin kysellessä, mutta, jos joku nuista olis totta, voiko se suhde olla kovin hienosti ainakaan alkanut? Ei voi. Ettehän te kullannuput oikeasti etsi mitään herra-oikeaa baarista ja raahaa sitä sitten kämpillenne? Jos potenttiaalinen vaihtoehto löytyy, vaihtakaa numeroita ja unohtakaa se paneminen siltä yötä. Neuvoo allekirjoittanut, joka ei todellakaan etsi pitempiaikaisia suhteita yhdenillanmiehistä.

27.01.2010 - 21:28

 Odotan jo NIIIN innolla viikonloppua, että ette usko. Tosin, tiedän, että tulen olemaan hyvinhyvin humalassa, ja morkkiksenpoikanenki saattaa huonolla tuurilla iskeä, mutta tiedän myös, että on kaks loistavaa keikkaa. :) Ja näkkee täydellistä miestäkin. Tosin, oon törmänny pienessäsuuressa mielessäni suureen ongelmaan; Mää olen kunnioitettavan 178,5cm mittaisena + koroilla aivan hirveä amatsoni noin 172cm pitkän täydellisen miehen vieressä. Ja eikö miehiä yleensä haittaa, jos nainen on joku jättiläinen? (HUOM, ei leveyssuunnassa kai ainakaan)

 Töissä on meneillään kossukisa, joka me J;n kanssa viedään, joten viinamäärä tulee olemaan tolkuttoman suuri (n. 2litraa kossua ja pullo viintä). Mutta ei se haittaa, kyllä me juoda osataan, ja voihan toki olla vaikka jatkotkin ja niiiii... ;D

Ja asiasta seittemänteen, ystävällisesti kysyimme neiti I;tä mukaan "pistepörssiin" ja I kieltäytyi, ja kertoi myös, että minä voitan kisan, koska en halua hävitä moisessa asiassa. Mistä lähtien mää en halua hävitä mun seksipartnereitten määrässä? Ehkä alan harrastaa vain kimppakivaa, ja saan superpisteitä, tai julkkiksia.. Ja sitä paitsi, vaikka tykkäänkin yhdenillansäädöistä, eli toisin sanoen sitoutumattomasta seksistä, en mää mikään koko kylän pyörä ole ! Ja kyllä määkin haluan löytää äkkiä seuraavan Mister Rightin, ja viettää kivoja viikonloppuja suurinpiirtein halaillen. Ja oi, miten ihanaa oliskaan viettää jonkun ihanan miehen (kuten täydellisen miehen) kanssa joku mukava kylpyläloma jossain... Miksi olen niin ristiriitainen, että haluan miehen, mutta haluan muitakin miehiä? Paitsi ! jos saisin täydellisen miehen, en haluais enään ketään muuta. Tai niinhän sitä ainakin luulis.

26.01.2010 - 11:05

Heittäydyttiin nyt aika härskeiksi. Tuleekohan meistä kaikista hirveitä lunttanoita kisan aikana? =D Mutta niin, mun blogissa aletaan nyt sitten seuraamaan myös pistepörssiä, mutta älkää pelätkö, missään nimessä blogini ei ala vain siihen keskittyä.


Säännöt:


1 piste nuoleskelu

2 pistettä jatkot

3 pistettä, enemmän ku nuoleskellu, muttei kuitenkaan harrastanut seksiä

5 pistettä paneminen

10 pistettä paneminen julkisella paikalla, esim. baarin vessa kelpaa

20 pistettä kimppakiva

50 pistettä julkkis (jos kyseessä ei ole superluokka, päätetään yhdessä, oliko kyseessä julkkis vai puolijulkkis vai eijulkkis)


Eli, meidän "kisassa"on mukana tällä hetkellä kolme henkilöä "kaveriporukastamme", ja kisa päättyy uutenavuotena 2011. "Voittajalle" kustannetaan koko uusivuosi 2011, oli se sitten mitä tahansa. Selventääkseni vielä hieman, pisteitä ei saa vanhoista panoista ja jonkun pitää aina pystyä todistamaan, että kyllä on joku raahattu jonnekkin ! Vielä muutama sääntölisäys;

- Kisasta ei saa erota kuin yhteistuumin

- Saa vain maksimipisteet per päivä per henkilö

- Yhdestä miehestä vain yhdet pisteet kisan aikana

- V;lle 1,5 x pisteet kaikesta muusta, paitsi kimppakivasta

- 2 pistettä jos muijat iskee V;tä normibaarissa, tai jos muijat iskee minua tai L;ää homobaarissa.

- Salassapitovelvollisuus (tiedoksi lukijoille, kisanosaanottajat toki tietävät tästä blogista)

22.01.2010 - 17:20

On hauska kuulla itsestään tarinoita. Asian ymmärtäisi, jos paskanpuhujienihmemaan neitoset olis jaellu kertomuksiaan, mutta EI. ei niin ei, ihana ex-äitipuoli oli herrastellu, kun sen tuitilullaa oli OIKEAN äitinsä kanssa kahdella. Oikeasti kahdella. (mun äitillä oli synttärit, ja päätettiin mennä parille), ja nyt koko isänpuoleinen suku (mun faija on kuollu 7v sitte, enkä ole tekemisissä sen puolen suvun kanssa), herrastelee, KUINKA NÄIN ON VOINU TAPAHTUA. Suku on ihanin.

Muutenkin, tämän kaupungin noitarumpu on mitä ihanin. Jos sanon herukassa, että söin banaanin, niin maikkulassa oon syöny ja 17. Kerran antanu, leimataan samantien huoraks. =D Vitun oulu.

Lisäksi, olen todennut, että RAHA on aina vitunmoinen ongelma. Mennään baariin? -ei ole rahaa. Mennään leffaan? -ei ole rahaa. Mennään syömään? -ei ole rahaa. Mennään sinnetännetuonne? -ei ole rahaa.

Ps. Tänään voisin iskeä miehilöisen =)

20.01.2010 - 01:32

 Se oli toissapäivänä, kun ytävätäreni ja minä puhuttiin siitä, kuinka Täydellisen miehen pitäisi liittyä Facebookin kuolettavan ihastuttavaan maailmaan. Ja tattatatattaa ! Tänään se oli tehnyt sen. Ja muuten, se ei ollut ainut juttu mitä on puhuttu ja se on vain yhtäkkiä toteutunut. Hemmetin pelottavaa.

> Pohdittuani asiaa pitkään, tajusin, että hän ei astunut kahvilaan (ja sitä kautta elämääni) sattumalta. Sillä sielut sopivat tärkeimmistä kohtaamisistaan jo ennenkuin ruumiit tapaavat.>

Uskon oikeastikin siihen, että kaikki kohtaamiset ovat tarkoituksellisia, olivat ne sitten hyviä tai huonoja, mutta millä tavalla tuottaa päänvaivaa varmaan itse kullekin. Kenelle oli tarkoituksellista kävellä juuri silloin ja silloin täällä ja tuolla, ja saada puukosta kylkeen joltain randomilta? Tai oliko tuttavani tarkoitettu kohtaavan parhaanystävänsä tappaja silmästäsilmään kadulla? Kuka niistä kohtaamisista hyötyy, vai hyötyykö kukaan? Sairas arpapeli, vaiko tarkoitus kasvaa ihmisenä? Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan..

 

Allekirjoittanut päättää haastaa itsensä hankkimaan MIEHEN itselleen (ei miestä), vuoden 2010 aikana. (siis toki mieSTÄKIN, mutta niin) ETTÄ MIESYSTÄVÄN, jos kauniisti ja selvästi halutaan asia ilmaista. Oletko mukana?

Kirjoittaja

Sitä oikeata - tai niitä monia oikeita etsiessä pitää (ja saa) pitää hauskaa niiden väärien kanssa. Kirjoituksiini kuuluu paljolti miehet, ja niiden metsästys, yhdenillanjutut, yhdenillanmiehet, baareilu, ihastukset, rakas ystäväni neiti J, kännit, krapulat, morkkikset, deittailu, sinkkuilu, täydellisenmiehen metsästys etc.

Jos vierailet blogissa, olisi siistä, että jättäisit kommenttia! :) Lupaan, että, aina kun on 10 000 kävijää blakkarissa paljastan itsestäni jotain... ;)

Paljastettu 08.08.2010

web-counters.org *click*