|
|
|||
|
08.09.2010 - 11:21
Oletteko miettineet, mitä neiti J ja minä tehtiin viikonloppuna, kun en ole postannut? Sitähän vois tietenkin luulla, että oltiin kiltisti, mutta eheei, ei todellakaan oltu. Perjantai alkoi Negativen keikalla tavastialla, ja neiti J sai taas supermainion keikkafiiliksensä ansiosta pari plektraa ja ruusun, jonka tosin hukkasi myöhemmin... Tavastialta kun on erittäin sopivan lyhyt matka bäkkärille, mentiin me sinne, ja siellä ei oikeastaan ollut ketään. Siis Ei ketään. Me päätettiin mennä röökille, ja todettiin että ollaan humalassa - josta aiheutuikin n. kymmenen posekuvan ottaminen bäkkärin röökipaikalla = SÖPÖÄ. Illan miete lause oli Me ollaan NiiiiiiiiiN ihania, ja musta tuntuu, että saatettiin pariin otteeseen huudellakin sitä. YYBERSÖPÖÄ. Puhuttiin omassa loossissamme vielä kaikenmaailman asioista, mistä ei yleensä puhuta, kuten menkoista, ehäisystä ja siitä, että mennäänkö yhessä gynelle =DD (SÖPÖMÄÄ KU MIKÄÄN) Tyhjää. Muistikuvat on tosiaan hieman heikkoja, niin kännissä sitä on tullut oltua, eikä se ole mikään ihme - minä kiskoin koko illan Viskiä (:DDD) ja neiti J ei halunnut olla vähemmän kännissä, niin aina mun tilattua viskiä neiti J tilas pari valkovenäläistä, vähintään. (DEEKUT) Tyhjää. Baari täyttyi ihan yhtäkkiä... =D Tyhjää. Neiti J;llä on semmonen Naminamnam mies bäkkärillä, jolle me ei koskaan toki olla puhuttu, mutta jolle neiti J AINA flirttailee... Tällä kertaa me oltiin "sattumalta" aika lähellä sitä. Ja mää huusin neiti J;lle, että nyt kato, nyt et kato, nyt kato pitkään. neiti Helemi THE flirttikouluttaja. Jossain vaiheessa me oltiin matkalla alakertaan (ei mitään hajua kellonajoista) ja törmättiin pariin mieheen, neiti J pussaili toisen kans ja mää näytin varmaan siltä, että haistakaa kaikki vittu. Ilmeisesti mies (jolla oli ainakin pitkä tukka) huomasi sen, ja pussaili munkin kanssa. Sitten taas neiti J;n kanssa. Ja sitten taas mun kans. Sen pitkätukkaisen miehen kaveri oli sillai, ei saatana, jätkä on sonni, pussailet jotain parhaita kaveruksia. Ja saatin me tietty jatkokutsukin - kolmenkimppaan, johon neiti J tuumaili, että ei me nyt saatana sentään lepakoita olla. Miehet lähti ylös, me alas. Tyhjää.
Jossain vaiheessa, luonnollisesti, lähettiin bäkkäriltä Eri takseilla, joka ei taasen lainkaan ole luonnollista. Ilmeisesti oli pikku riita, tai sitten iso riita. Muistan kun istuin itse omassa taksissani oma ja neiti J;n laukku sylissä, "hehhehe, mitenhän J meinaa päästä kotiin kun mulla on sen lompakko" ..Hyvinhän se pääsi, taksilla odotti mua oven edessä kun pääsin perille. Todella tyhjää. Hämärä muistikuva, neiti J oksentaa vessanpönttöön ja minä lavuaariin. "HYVÄ ETTEI MOLEMMAT OKSENNETA SINNE VESSANPÖNTTÖÖN, ETTEI TOISELLA OLE TUKKA IHAN OKSENNUKSESSA."
Aamulla heräsin kämmenessäni n. 10cm pitkä vekki, joka on ilmeisesti tullut vaarallisesta naulasta seinässä johon olen törmännyt. Loistavaa, mutta neiti J + 1p Minä + 1p
Kategoriat:
Alkoholi
, Baareilu
, Bileet
, Korkokengät
, Känni
, Menneisyys
, Mokailu
4 kommenttia
Kommentoi
11.07.2010 - 13:33
Torstaina meillä alkoi neiti J;n kanssa _LOMA_. Jonka alkaminen sai aikaan tietynlaisia "toimenpiteitä", kuten sen, että pitäähän sitä mennä vähän juhlistaa, Messisstä tosiaan neiti I ja Herra P. Tavoite, me juotetaan J;n kanssa I ja P humalaan - onnistuttiin, mutta oltiin iteki iiiihan pikkusen kännissä. Baarinpitäjillä on taas varmasti ollut hyyyvin hauskaa.... Tässä vaiheessa, kun on sunnuntai, mun on erittäin vaikea kaivaa yksityiskohtia illankulusta, mutta yritetään... Neiti I oli jossain vaiheessa sammumisoksennus kunnossa, mutta virkosi yllättäen puoleksi tuntia. Minä istuin herra P;n sylissä, ja vetelin sen boksereita. Herra P taasen räpsytteli mun rintsikanolkaimia. Neiti I kaipasi baarinpitäjän mieheltä Torstaihalia erittäin kiihkeästi. Herra P paljasti, että on siitä asti kun on nähnyt meijät ekaa kertaa Ollut ihastunut neiti J;hin !!!!!!! Puhuin Korstolle kännissä Facebookissa esim "mää en edes muistanut, että oot niin hyvännäkönen ku tänään olit."
Aamulla kun J;n kanssa herättiin kahdestaan mun tyköä, oltiin molemmat riisuttu meidän shortsit keittiönpödän alle.. ei muistikuvia.
Kategoriat:
Alkoholi
, Baareilu
, Bileet
, Bloggaus
, Facebook
, Korkokengät
, Känni
, Menneisyys
, Mister Korsto
2 kommenttia
Kommentoi
07.06.2010 - 19:32
Neitit oli viikonloppuna Hiiieman humalassa, vaihteeksi. Ilta alotettiin sievästipienesti kaverin yo-juhlissa ja siitä edettiin lempikantabaariin, jossa taidettiin humaltua. Neiti J lisäksi edusti ENSIMMÄISTÄ KERTAA ELÄMÄSSÄÄN korkokengissä, jotka on kuitenkin mun lempiasuste ollu viimeset viis vuotta. Ennen valomerkkiä matka jatkui kuitenkin yökerhoihin, jostain kumman syystä itse nimittäin eksyin A;han ja neiti J taasen HM;ään. Että anteeksi mitä? En muista mitä oon yksinäni bogoillut siellä A;ssa, ainakin taas muistanut herra korston olemassaolon tosiaan ja niin.... mutta neiti J kuitenkin ilmestyi sitten paikalle jonkun herra J;n kanssa, joka oli herrasmies ja tarjosi J;lle kokoajan juotavaa. Edelleenkään meikällä ei kyllä ole hirviästi muistikuvia. Ilta jatkui punaisella autolla mun helvetin sotkuiseen kotiin, ja kappas, en taaskaan muista oikein mitään. Mutta - todisteita mun käyttäytymisestä on löytynyt, kun mun "juhlamekko" oli kenkähyllyn päällä - täynnä ketsuppia ja currydipsua ja aamulla päälläni oli virttyneet legginssit ja adidaksen pinkki jumppapaita. OIKEIN SULOISTA :) Neiti J ei kuitenkaan saanut siitä herra J;stä panemispisteitä, vaan pussailupisteet. Eli +1p. ps, ollaan baarissa ja neiti J sanoo että se on saanu 2pistettä?!?!?!?! Että mitääää? Ei kuulemma voi kertoa miksi !
Ja juuuuu - täällä kantabaarissa on joku harjottelija tai kesätyöntekijä tai joku uus työntekijä kuitenki jota voisin kyllä panna! Toivotaan kaikki yhessä, että en oo niin kännissä myöhemmin että paljastan sen sille :)) hihi. Ja muutetaan muuten syksyllä STADIIN, että sitte ainakin pääkaupunkilaiset lukijat saa pitää miehensä kotona :)
Kategoriat:
Alkoholi
, Baareilu
, Bloggaus
, Korkokengät
, Krapula
, Känni
, Menneisyys
, Miehenhankinta
, Mister Korsto
2 kommenttia
Kommentoi
04.04.2010 - 11:00
En enää ikinä tule Kuopioon. En vittu IKINÄ. Ensinnäkin - perjantaina me käytiin n. kymmenen baarin ovella ja oltiin aina muka liian kännissä. Eilen me oltiin juotu kahet, ja käytiin niiden samojen baarien ovilla, ja oltiin muka liian kännissä. Vaikka siis oltiin selvinpäin. Vittusaatana. No, jäi sitten Reckless Love näkemättä, vaikka niin odotin kuola poskella pääseväni ihastelemaan niiden rumpalia ja laulajaa. No, ei voi mitään.. Joku toinen kerta ja joku parempi kaupunki ! Eilen yllättäen, kun olin jo unohtanut ihmisen, Mister Korsto puhuu mulle facebookissa ja kertoo punkkailevansa eikotona. Mää en jaksanut hirveänä keskittyä Herra Korstoon - kun oli tärkeämpääkin tekemistä - kuten esim. juominen. Sitten mietin myöhemmin, että Saatana, se on kuitenki jonku akan tykönä ja mimimimii. No ei ole, tai siis on naishenkilön tykönä - oman siskonsa nimittäin. Mutta siis minähän en ole mitenkään mustasukkainen - en ollenkaan ja muutenkin oon ihan kokonaan unohtanut koko miehen ! Joooo, kyllä se näin on. Uskooko sitä asiat jos tarpeeksi kauan uskottelee? :D Mää haluan miesTÄ. Siis mää en oo harrastanu seksiä ainakaan kolmeen viikkoon ! Jumalauta ! No, tänään ilmeisesti neiti J;n kanssa Pyllyt ja jos sitä miehenki sitte samalla.. :D PS. neiti J on niin mussukoinnin pauloissa, että CC pyysi sitä tuomaan kalakukon tuliaisiksi :D vittu mitä paskaa hengailumussukointia. :)
Kategoriat:
Alkoholi
, Baareilu
, Facebook
, Keikat
, Korkokengät
, Krapula
, Känni
, Menneisyys
, Mister Korsto
, Mokailu
, Pohdinta
, Tulevaisuus
, Tykkäily
, Vitutus
0 kommenttia
Kommentoi
01.04.2010 - 03:16
Olen aivan perkeleen täpinöissäni. a) reissuun b) ilmasen viinanbileet reissussa - neiti J;tä ja miestä, joka on sukulaiseni, jota en tosin koskaan ole tavannut lukuunottamatta vieraassa porukassa c) kaks varmasti _MAHTAVAA_ keikkaa, joista toinen on Ihanien miesten, eli Reckless Loven. Ja toinen - kuten arvata saattaa Mister Perfectin bändin. Luvassa siis kännäystä, sekoilua ja keikkafiiliksiä. Mutta, back to the real life ! (joojoo en osaa englantia) NIIIN. Tiiättekö sen tunteen, kun joku tuoksu laukaisee jonkun muiston? Ja kaipaat hetken sen ansiosta jotain ihmistä tai ajanjaksoa taitaitai jotain? Mulle kävi juuri tänä aamuna niin - olin neiti J;n luona suihkussa (ooh kiintoisaa) ja käytin Palmoliven turkoosia suihkusaippoaa - ja voi helvetinvittu, että se tuoksu Herra Korstolta. Ja mää, joka jo unohin Mister Korston olemassa olon melkein, kaipasin ylikaiken sen kainalopaikkaa ja suojelevaa asennetta. Siis aivan vitusti kaipasin. Miksi? No, olihan mulla toki ne HUIMAT kolme kertaa kun tavattiin oikein mukavaa, toisaalta. Ja turvaisaa, varsinkin, ettenkö sanoisi. Ja toinen, töissä söin keksiä (kiintoisaa edelleen :D) ja muistin Eksäni Mister T;n - aika on ilmeisesti kullannut muistot pahasti tai jotain, kun kaipasin häntäkin ihan helvetisti. Itseasiassa - näin kiinnostavia aiheita jatkaakseni - kaipasin meidän panemistuokioita ja hänen kainalopaikkaansa. Aivan helvetisti kaipasin. Miksi? No, olihan mulla toki ne ensimmäiset puolivuotta aivan helvetin ihanaa, toisaalta. Ja rauhallisempaa, varsinkin, ettenkö sanoisi.
Eli, suomeksihan asia on niin, että kevättä on vitusti liikaa rinnassa - ja kainalopaikka liian paljon mielessä. Ehkäpä kaikki johutu siitä, että Vappu Pimiä puhui koko mun työpäivän ajan siitä kuinkka, kas kummaa, MUKAVAA ON KÄPERTYÄ JONKUN KAINALOON NUKKUMAAN. Niin onhan se - varsinkin loistavan seksin ja suihkun jälkeen. PS. Mikä mulla on hätänä?
Kategoriat:
Alkoholi
, Keikat
, Menneisyys
, Miehenhankinta
, Mister Korsto
, Pohdinta
, Täydellinen Mies
2 kommenttia
Kommentoi
03.03.2010 - 23:23
Palatakseni viimeviikonloppuun, Mister Perfect, joka ei olekaan niin perfect, oli nakannu neiti J;lle läpällä (kai), että oon neljän miehen kans vessassa. Miksi just neljän? Epäilen vahvasti, että neiti J on seitsemänpromillen humalatiloissaan maininnu mun jo vanhasta tapauksesta, joka oli neljän miehen kans yhtäaikaa, tai näin itseäni lainatakseni "oli mulla kerran neljä miestä samassa sängyssä yhtäaikaa". Joka sinänsä VARMASTI taas kerran nostaa mun pisteitä mister perfectin silmissä. Ja sitten tosiaan, mua hieman ahdistaa, kun se viikonloppuinen korsto, johon voisin ehkähiemanvähänkaivissiin olla ihastunut, on mun facebookissa. Kuten myös täydellisenmiehen.. ja kun ne molemmat on online, mun sydän vetää omia rytmejään, kun häiritsee, että jos ne vaikka puhuu musta. (en toki oleta, että olen kaupungin kuumin puheenaihe) mutta siis onhan se ihan mahollista? Jos esim, se korsto kysyis jotain Mister Perfectiltä minusta tjsptjsp.. ja sitten Mister Perfect olis sillee miten niin, jos ei jo tietäis mun pikku panoreissusta sen korston kämpille.. Niin sitte se ainakin viimeistään tietäis ! AI ETTÄ, SPEKULOINTI ON MUKAVAA. Mutta, miten aloittaisin keskustelun sen korston kanssa? Järkevästi? Kun oon ehkä ihastunut? Kun HEI MITÄ KUULUU, on aika tylsä, persoonaton, rasittava yms. 02.03.2010 - 20:23
Kiitos, että edelleen on kävijöitä riittänyt, ja anteeksi, että en ole kirjoittanut ! NYT, LUPAAN, LUPAAN, että alkaa tulla tekstiä, kun on uus läppärikin (vihdoin!). Ja sitäpaitsi, mun kalenterikin on täynnä "kirjoita aiheesta plaaplaaplaa blogissa" Aloitan viimeviikonlopusta, Täydellisen miehen bändillä oli privakeikka lauantaina, ja minä olin tottakai Neiti J;n kanssa paikalla. Keikka oli hyvä. Täydellinen mies ei niinkään, se kun on jostain hankkinut itselleen jonkun oikeasti onnelanpirikoksuleikkiluksushuoran, jonka aivotoiminta ei riitä älyämään, että jos istutaan samassa pöydässä, niin yleensä edes tervehditään ja esittäydytään. (eikä katsella pitkin nenänvartta, niinkuin kyseessä olis kaks 59-vuotiasta alkoholistia pummimassa euroa kadunkulmalla). Mutta niin, olen hyvin pettynyt Mister Perfectiin, enkä oikein tiedä, voinko enää edes sanoa, onko kyseessä niin Mister Perfect, kun aina ennen ajattelin. Lisäksi, itse heräsin sunnuntaina aivan pirunmoisessa susikrapulassa, meinasin aamulla peljästyä sitä erittäin tatuoitua korstoa joka nukkuloi mun vieressä. Ja paikkakin oli vieras.. Eli, tapaus numero 59,.( Sitten kun on sata täynnä, pidän muuten bileet) Mutta, ajateltuani asiaa tarkemmin, se oli oikeastaan aika ihana se mies ! (ja valitettavasti Mister Perfectin kaveri) Voisin melkein leikkiä _taas_ hetken olevani erittäin ihastunut. Lisäksi, tämä neiti vei Julkinen Paikka pisteet, kun löysi itsensä baarin vessasta Mister Perfectin erittäin tatuoidun kaverin kanssa.. Koomista olikin, kun marssin sieltä ulos päättäväisenä korsto käsipuolessani, Neiti J on vessan ovella, ja huutelee, ETTÄ JAA, IHAN KAHDENKESKEN KESKUSTELEMASSA JOO, IHANKO TOSI. EN OIKEIN USKO. Ja musta tuntuu, että kaikki paikalla olleet kuuli sen.....Voisin mm tuon jälkeen luulla, että Mister Perfect ei enää mitenkään voi tykästyä muhun tms. Mutta, Mister PErfectin huorasekoilun jälkeen, se ei ehkä edes haittaa. Kaiken kukkuraksi Mister Perfect + sehuora + muu seurue + bändinpojat, jätti meijät sinne paikkaan kylmästi, "koska meillä oli J;n kanssa muka niin paljon tekemistä" AHA?! ei edes ollu... Paitsi mulla ehkä sen korston kanssa, mutta Neiti J keskittyi vaan meidän henkilökohtaiseen tatskaajaan ihan kaverimielessä. Tyhmät miehet? Pistepörssi ; Minä ; 11 pistettä ( 10p julkisella paikalla paneminen + 1 pussailupiste ) Neiti J ; 11 pistettä ( 5p paneminen + 6p pussailu) Eli tasoissa mennään, mutta minä olen ollut kerrankin melkein kiltti, ja neiti J taasen EI ;)
Kategoriat:
Baareilu
, Flirttailu
, Ihastuminen
, Korkokengät
, Krapula
, Känni
, Lukuisat ideat
, Menneisyys
, Miehenhankinta
, Pistepörssi
, Pokailu
, Täydellinen Mies
4 kommenttia
Kommentoi
07.02.2010 - 16:32
ollut tässä kirjoittamisessa, ja syyksi kerron, että viikko sitten ollut viikonloppu, kun mun piti infota kuumaa tapahtumaketjua, päätin pikkusievissäpienissä kaataa läppärille viunapaukun, ja ttatattatataaa SE HAJOSI. Mutta vahingosta viisastuneena, kerron teille muuta liipalaapaa, enkä palaa enää kuluneisiin aiheisiin, kuten viikko sitten viikonloppu. Ensinnäkin, pistepörssi on muiden osalta pussailulla auki, paitsi mun, joten, olen säälittävä :) Mutta eli siis, L = 1 ja V = 1,5. Pitäskö mun alkaa huutelee täällä, että jos luulet tunnistavasi minut missä vain, niin tuu pussailee niin mulle irtoaa pisteitä? Tai sitten muuten vain alan huutelee baareissa kylmänsuorasti, että PUSSAILLAANKO? Kun ilmeisesti olen niin raukka, että en muuten osaa miestä enää keihästää =D Eilen mietin mielenkiintoista darrapäivää, olin nimittäin perjantai-iltana ystäväni neiti J; n kanssa käymässä yksillä. Tai no okei, muutamilla, mutta niin, että vain yksi juoma per baari. Nooh, olimme pyörähtäneet kahdessa baarissa, ja kolmannessa törmättiin täydellisen miehen porukoihin sekä meidän pomon porukoihin (he ovat ystäviä=D). Mielenkiintoista sinänsä, mutta jatkettiin sitte täydellisenmiehen porukoiden kanssa iltaa ihan aamu kahdeksaan, ja asia ei mennyt enää niin, että yks per baari. Mutta koomisintahan kaikessa onkin ehkä se, että täydellisestä miehestä ei ollut illan aikana harmainta aavistustakaan, ja me dokaillaan sen lapsuudenkodissa sen vanhempien kanssa. Hauskaa oli, ja kuultiin toki monenmoisia tarinoita Mister Perfectistä, mutta eilen kun heräilin siinä kolmen aikaa iltapäivällä (olen opetellut nukkumaan!) oli fiilis lähinnä epätodellinen, kuten voitte varmaan kuvitella. Täydellinen mies oli suloinen jo lapsena. Odotan innolla ensiviikonloppua, kun on vihdoin se keikka, jota tuossa reilu viikko sitten odotin kuin kuuta nousevaa.. Ja sitten vihdoin tapaa taas Mister Perfectin, kuten toki myös sen porukat... :D Hih! Pysykää kullat linjoilla, on mulla muutakin asiaa, mutta en viiti mutsin koneella kaikkea kirjotella =D
Kategoriat:
Baareilu
, Krapula
, Känni
, Menneisyys
, Miehenhankinta
, Pistepörssi
, Täydellinen Mies
3 kommenttia
Kommentoi
27.01.2010 - 02:09
Onko olemassa vain yksi ja ainut oikea? Luulempa, että suuri osa naisista, kuten ehkä myös miehistä, elää unelmissaan. Sinäkin. Ehkä näet vilauksen sitä onnellisuutta mitä kaipaat, kenties sitä suurta tunnetta, toista puolikasta, joka tekisi sinusta taas ehyen. Juuri se sisäinen huuto, joka vaatii sinua kohtaamaan sen henkilön, joka tekee sinusta onnellisen ja kokonaisen. Ehkä sen takia käyt baarissa viikonloppuisin ja toki joskus myös arkenakin. Ehkä sen takia toteat harrastavasi paljon yhdenillanjuttuja, etsiessäsi sitä oikeaa. Ehkä sen takia löydät itsesi netin treffipalstalta. Tai ihan mitä vaan. Mutta kuulkaahan kultaseni, Ei onnea missään tehdä. Eikä toisia puolikkaitakaan. Unohtakaa ne yhdet ja ainoat oikeat ! Monta oikeaa, monta tarkoitettua tapaamista, monta onnellista hetkeä. Joie de vivre. (=tartu hetkeen). Minun suhteeni ovat aina kaatuneet uskon puutteeseen. Ja uskonpuute on ollut mun päänsisällä apua huutava itsetunto, joka ehdottomasti on välillä sitä mieltä, että ei kukaan jaksa sua kauaa katsella. Kohta se jättää sut. Ja rikkoo sut. Ja sitten itkettää. Ja vituttaa. Ja ärsyttää. Ja itkettää. Uskon, että eräs eksäni, sanottakoon, vaikkapa T, oli minulle yksi oikea. Yksi niistä monista siis, (jotka loput odottavat mua pitkin elämää.) Vietin hänen kanssaan aika ison osan pahimmista teinivuosista, ja luulen, että jopa rakastin häntä. Hän oli ymmärtäväinen, mukava, romanttinen, urheilullinen yms. yms. Mutta sitten, minä tein abortin ja T olis halunnu puhua siitä. Minä huusin vittua, munhan abortti se oli, vaikka tokihan siitä sen pentu olis syntyny. Minä siis en halunnut puhua. Se oli ehkä ensimmäinen kivi. Sitten, muistan, minä itkin kun tulin kotiin, ja T istui olohuoneensohvalla. Itkin, ja huusin, miksi haukut mua rumaksi läskiksi (kuten T siis oli tehnyt n. tuntia aiemmin), tajuatko kuinka paljon se sattuu?!!??! Ja T sanoi, että mennäänpä yhdessä tuonne peilin eteen katsomaan. Olin maassa. Hävinnyt taistelun. Ero ei tuntunut enää miltään, "juodaan tytöt skumppaa, mä oon sinkku taas, Yeah, isketään miehiä." Mutta kaikesta huolimatta, saatan joskus iltaisin (hyvin harvoin hyvin harvoin) miettiä, kuinka mukavaa voisi olla, jos oltais oltu koko aika yhdessä. Mutta, Show must go on, tulee lisää oikeita. Enemmän. Parempia. Tarkoituksellisempia. Meille kaikille.
|
Kirjoittaja
Sitä oikeata - tai niitä monia oikeita etsiessä pitää (ja saa) pitää hauskaa niiden väärien kanssa. Kirjoituksiini kuuluu paljolti miehet, ja niiden metsästys, yhdenillanjutut, yhdenillanmiehet, baareilu, ihastukset, rakas ystäväni neiti J, kännit, krapulat, morkkikset, deittailu, sinkkuilu, täydellisenmiehen metsästys etc. Jos vierailet blogissa, olisi siistä, että jättäisit kommenttia! :) Lupaan, että, aina kun on 10 000 kävijää blakkarissa paljastan itsestäni jotain... ;) Paljastettu 08.08.2010 Kategoriat
|
||