Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
11.08.2010 - 09:26

Mua muuten inhottaa myös se, että te ette enää kommentoi mulla mitään :( .. niitä kysymyksiä lukuunottamatta on tullut supervähän palautetta. Please, ryhdistäytykää ja naputelkaa edes joskus pari sanaa. Varsinkin mun omat kaverit, perkele !

 

Viime yö meni taas valvomiseksi, ja nyt on semmonen rikkipoikkihajalla aamuolo. Hyi. Atkinssin dietti alotettu, muistaakseni ekan muutaman päivän ajan saatto väsyttää - minä kun ennen selvisin ihan muutamankin tunnin yöunilla loistavasti. Mutta, valvomisesta johtuen olen taas hieman mietiskellyt. Kaikkea, Mutta erityisesti pettäviä miehiä/naisia.

Minulla on alastomassasuomessa eräs nettituttu, olkoot vaikka herra N, jonka kanssa heitin aika paljon härskiä läppää ja flirttailin - luonnollisesti ajattelin miehen olevan sinkku, sillä mun päähän ei mahdu netistä s-seuraa hakevat varatut henkilöt, anteeksi vain. (huomaatteko, minullakin on moraalintynkää) Hän ilmaisi minulle suorastaan erittäin selkeästi haluavansa harrastaa seksiä kanssani. Ja yhtäkkiä huomasinkin Pienen kohdan profiilissa; Avioliitossa. AVIOLIITOSSA. Ja mun mieleen tuli kaikki kirosanat yhtä aikaa v-ö;hön ja ö;stä a;han.

Tiedän toki, että juuri Minä en ole varmasti ensimmäinen, ainut, enkä viimeinen jolle hän on ilmaissut halunsa/tarpeensa, mutta silti mua jotenkin suututti armottomasti - ai haluat mut rikkoo teidän avioliiton? Näin äitiäni lainatakseni, eikö mikään ole enää pyhää? Ja tiedättekö mitä tekee Helemi joka on saarnannut nyt hieman verran siitä, että ärsyttää ko. varattu mies ja hänen halunsa?! Noh - jatkaa lirkuttelua, ja lupautui ehkä viikonloppuna vähän törmäilemään ko. mieheen. Kaksinaismoralisti sika. minä siis.

Miksi pitää pettää, jos haluaa seurustella/ on naimisissa? Jos veri vetää muihin, niin eikö se olis kaikille reiluinta erota? Ihan oikeesti ?! Toki tiedän / ymmärrän, että eroamisessa on aina omat selkkauksensa, ja esim. lapsien takia ollaan monesti yhdessä, vaikka nukutaankin kolmen metrin päässä toisista, ja lauantaina saunabissejen jälkeen saatetaan äityä hurjaksi ja harrastaa jopa seksiä - seksiä, jonka tavoitteena on vain tyydyttää molempia, edes hieman. Mutta pointti olikin, mikä helvetin järki siinä on? Onko se niin vitun hankalaa sit sanoa, että Mua ei enää kiinnosta, Mä en enää jaksa, Mä haluan vaihtaa maisemaan, yksin? Mikä eroamisesta tekee niin hankalaa, ja pettämisestä niin helppoa? .. tai ei pettäminenkään varmaan ole kaikille helppoa, mutta kusipää kun tunnetusti olen, voin sanoa, että ei mua paljoa kirpassut kun panin erään pitempiaikaisen seurustelusuhteen loppuvaiheessa paria muuta ihmistä. Tosin, puolustaudun sillä, että suhteemme oli silloin kuollut ja hänkin pani muita, kuten entistä parasta ystävääni.

Mutta, silti pettäminen on väärin, niin mun, kuin kenenkään muunkaan naisen tai miehen puolelta, on suhde sitten kuin kuollut tahansa. Miten tässä ikinä voi uskaltaa alkaa seurustelemaan, kun joka saatanan palstalla väijyy näitä varattuja miehiä, jotka haluavat pikkupikku sivusuhteen? Jos en olekaan sitten kumppanilleni tarpeeksi ja hän on yksi niistä? Vikittelemässä muita netissä. Tai baarissa. Tai jossain. Jos kumppani mulla joskus vielä on, Lupaan, että mielummin panen suhteen poikki kuin petän. piste.

 

En aijo panna sitä varattua as tuttavuutta, ahdistaa liikaa. rikkoa nyt sitten toisen avioliitto..hohoh.

03.08.2010 - 02:27

Se, että vaihdoin suomi24;seen sekä alastomaansuomeen paikkakuntani rakkaaksi pääkaupungiksi, on aiheuttanut viestitulvan molemmissa. Siis mitä vittua? Kyllähän sitä nyt autolla pääsee ja junat kulkee jos oikeasti kiinnostaa. Miksi kaiken pitää olla helppoa? Miksi ihanan naisen pitäis aina asua naapurissa, tai edes naapurikaupungissa/kunnassa? Eihän tämä toki minua haittaa, alkaisinkohan jopa taas käydä samaa rumbaa läpi, kuin viimeksi kun asuin stadissa;

1. Nettituttavuus, Tapaaminen (ehkä jopa toinen), paneminen kuin miehet (soitellaan, vaikkei koskaan soitella), tai vaihtoehtoisesti paneminen niin, että ehkäpä toinen meistä soittaa, joskus. ehkä humalassa. tai laittaa viestiä, jopa ihan selvinpäin. Pisteitä kertyy, ketään ei satu, ei vituta.

Mutta niin, että Treffielämä pitäis aloitella uudestaan.

2. Oikea Treffailu on mun mielestä suoraansanottuna ihan perseestä. Siis tiiättekö, äkkiä töistä kotiin, suihkuun, sheivaus, meikki (joka aina kiireessä pilaantuu ja joutuu aloittaa alusta), hiukset (jotka on tietenki just sinä päivänä aivan vitun hirveällä tuulella, eivätkä mene mihinkään siedettävään asentoon lakasta ja muista aineista, kiharrusraudasta ja suoristusraudasta huolimatta), VAATTEET (mitä vittua mä laitan päälle apuaaaa = hätäpuhelu parhaalle kaverille), paikanpäälle liian laittautuneena / liian vähän laittautuneena seuralaiseen nähden, ruokaa (mistä vitusta puhutaan), ehkä leffa, kahvi tms, ja kotiin...miehen kanssa, tai ilman miestä. Oonko vitun ärsyttävä pihtari jos en anna sille vaikka se selvästi haluais? Vai oonko hirveä lutka jos avaan sakseni jo ekoilla treffeillä? Onko kämpillä raskauttavia todisteita (kuten tämä blogi auki)? Kiinnostaako tuo mies mua oikeasti muutaku pisteiden verran? Ja jos ei päädytä panemaan, millon soitan / laitan viestiä etten vaikuta vittu liian innokkaalta, mutten siltäkään, että ei nyt ollut muuta tekemistä niin tekstasin? Ja jos päädytään panemaan, kehtaanko ikinä soittaa?

Vittu että on hankalaa.

 

Pitääkin ehdottaa neiti J;lle että treffeistä sais ainakin yhden pisteen.

13.07.2010 - 07:46

Neiti I vittuili mulle torstaina, että oon ihan rakastunut Korstoon. No siis. En ole. Tai olen. Tai en minä enää edes muista, miltä tuntuu olla rakastunut. Missä menee se raja? Missä vaiheessa on lupa ja oikeus olla rakastunut? Vai onko se luvallista ja oikeutettua aina? Miksi? Minä en oikeastaan muista miltä koko helvetin rakastuminen edes tuntuu.. Koska olen viimeset kaks vuotta vetänyt tukka putkella ohi kaikesta, mikä vois vähääkään tuntua liikaa, joka johtuu siitä, että en halua tulla satutetuksi. Enkä toki itsekään satuttaa ketään, jonka tosin varmasti olen tehnyt, tahattomasti ja tahallaankin. ja vieläpä monesti.

Mun kohdalla päästään taas siihen jo aiemmin sata kertaa esitettyyn kysymykseen, miksi on niin vaikea heittäytyä ja myöntää ? Kertoa toiselle? esimerkikse tunteistaan.

Mulla on tunnettuna bilettäjänä _AINA_ helppo laittaa ne tunteenpaljastus -viestit/sanat/soitot/puheet kännin piikkiin, vaikka ne olisivatkin puhtaasti totta. Mun pienet vihjaukset sun muut sellaiset voi ajatella läppinä. Minä olen hankala, ja sen takia minulle ollaan hankalia. Minulla on _oikeus_ ja _lupa_ ihastua ja rakastua ihan kehen haluan, ihan milloin haluan... mutta en tee sitä. Koska rajoitan itseäni. Haluan olla vain puoliksi, vähän, pienesti, ei niin vakavasti, nätisti, sievästi, osaksi... tai sitten en halua, en vain uskalla olla muutoin?

Ja miksi tänään ? Tänään Mister Korsto oli tapansa mukaan Facebookissa aamulla, mutta herra ei oikein puhunut mitään. Ja mua alkaa heti epäilyttää. Oliko ne eiliset sen puheet vaan läppiä? Ja mun vihjaukset luultuja läppiä?

28.06.2010 - 03:46

Eräällä sivustolla tuli tänään (tai no eilen) erään miehen kanssa puheeksi, että kyllä mulle pitää hankkia mies. Mutta millaisen miehen haluaisin. Niin. Empäs itsekään tiedä, sanoin. Jos alan luettelemaan,..

Rehellinen ( Voi kuinka omaperäistä ! )

Avoin ( Sulketuneet ihmiset herättää mussa jonkinverran APUA -tunteita, mutta ei nyt sentään Liian avoin sitten myöskään - kaiken merkityksellisen ja merkityksettömän tietäminen on tylsää. Ja ahdistavaa [?] )

Miehenkokoinen ( Mää en ole läski, mutta olen melkein 180cm pitkä ja käytän korkoja, eli jos siltä mieheltä löytyy mittaa 170cm näytän jättiläiseltä, jolta tuskin kukaan nainen haluaa näyttää. Tosin lihakset kompensoi tätä, ja osaan seisoa erittäin kierossa.. Mutta se, että mies on noin lyhyt vaatii siltä mieheltä Pokkaa enemmän tai vähemmän)

Semimustasukkainen ( ei liian, koska Minä teen mitä haluan aika pitkälti, mutta ei nyt niinkään, että kerron saunoneeni jääkiekkojoukkoeen kanssa, ja "mieheni" kommentoi, että Jaa, oliko kivaa )

Ei Lässyttäjä ( "naiset ajattelee aina seksiä, kun miehet haluaa puhua tunteista. " Mää en oikeasti halua turhan paljoa jauhaa sitä skeidaa, kun musta tuntuu tältä ja plaaplaaplaa. Jos vituttaa, surettaa, itkettää, naurattaa, ilostuttaa jne voi sen sanoa, mutta ei mitään "miksi näin" -aiheisia keskusteluja, kiitos )

Ei Romantikko ( Kynttiläillallinen ja ruusukimppu = nössölässysösösösösöööö, Herättää lähinnä epäilyksiä, mitä se mies on tehnyt... ja muutenkin TYLSÄÄ. Ja joku joka lukis mulle runon Tunteistaan - anteeksi nyt vain, mutta varmaan naurasin )

Rock-henkinen ( No koska itse olen jonkinverran moinen, en usko nykyään pystyväni seurustelemaan esim. jonkun OnnelaFruiden kanssa. Toki erehdyksissä niitä voi joskus panna )

Ei liian koti-ihminen ( Kotona pitää viihtyä, mutta ei joka päivä mitään ollaan kahdestaan kotona ja katotaan vaikka leffa -iltoja )

Tykkää bilettää ( DAA; mä iteki tykkään ! )

Tykkää käydä keikoilla ( No siis mäkin tykkään )

Hyvä sängyssä ( Sielullinen yhteys ei oikeasti tule ikinä olemaan mitään, jos fyysinen yhteys ei toimi ) ...kuulostipa hienolta :D

Hyvännäköinen ( Oon muutenkin tuonut blogissani ilmi, että olen ihan täys kusipää välillä - joten myönnetään se nytkin. Niin se vaan on, että koska en itse ole mikään Hirviö / Hirviä / Ruma tms. niin ei mun miehenkään tarvi olla )

Hyvällä tavalla hankala ( No - metästysvietti on aina metästysvietti ja liian helpot ihmiset on yllättäen TYLSIÄ )

Osaa välillä kertoa, kuin ihana ihminen olen ja antaa arvoa mun tekemisille.

Intohimoinen !

Ihastunut vain muhun !

Kokenut

Mielellään kiinni elämän normirytmeissä, eli työpaikka ja sillai. Opiskeluki ihan siedettävä vaihtoehto.

Ei kauhistu mun pelleilyistä / menneisyydestä eikä myöskään esim. pistepörssistä

Kestää mun ja neiti J;n aika noh -- kiinteän yhteydenpidon

Ymmärtää tyttöjenillan tärkeyden (vähintään 1x viikko)

Nukkuu mun kanssa lusikassa, ja muutenkin leikkii suojelevansa mua >kaikelta pahalta>

 

 

Ihan vaatimaton. Ja näin neljän aikaan jäi varmaan tärkeitä asioita mainittematta - ja tuli jaariteltua jotain pikkujuttuja...

Mutta siis, saahan sitä ihminen unelmoida. Ja sitäpaitsi, Kriteereitähän noista ei ollut mikään, hienovaraisia toiveita vain.

 

09.05.2010 - 23:20

Alan itsekin ihmettelemään mieleni monimutkaisuutta. (koska ihmismieli ei ole toimiessaankaan yksinkertainen, on se sotkuisena entistä kauheampi). Niin, ja tämä ajatus johtuu toki siitä, että Mää yksinkertaisesti luulen voivani päättää kaikenlaisia asioita; "mää nyt haluan sen miehen, niin unohan tän miehen, ja mää nyt Tänään hankin miehen ja sitten kun tämä mies sitä, niin voin kuitenki tehä tätä". Niinno, viimeisin villitys on haluta TK, niin unohtaa Herra Korsto... Juuh. No, eihän se nyt oikeastikaan varmaan ihan nappiin mene.

Ensinnäkin, mää en osaa ilmeisestikään pelata mun omaa lempipeliäni Ihmissuhteet & Miehenhankinta lainkaan. "mitä mää sanon sille?", ku entä jos se sitten sanoo niin ja näin ja noin. Tiedän pelkääväni, että mulle sanotaan, että HEIPPA EI KIINNOSTA. Mutta miksi? Oon tottunut nielemään kaikenmaailman haukut silmiä räpsäyttämättä ja ilmaisen yleensä aina mielipiteeni kaikesta erittäin suoraan, noooh, miksi helvetissä se on sitten muka niin hankalaa ilmaista jollekin miehelle, että Heipodei, mää vähä tykkäilen susta.

Ja tämän kaiken kirjoitettuani mietin, että naurattekohan te lukijakullat, että Ei perkele tuo Helemi on oikiasti ihan sekopää. Lohdutan teitä, musta itestäki tuntuu aika pitkälti samalta aina joskus.

Mutta, mitäpä sanoisin TK;lle ilmaistakseni kiinnostukseni?

27.04.2010 - 02:56

Olen nyt taas iloinen siitä, että kirjotan tätä blogia. MULLA ON NÄKÖJÄÄN 12PISTETTÄ, eikä vain 11. Eli neiti J johtaa mua kuudella pisteellä, ei seitsemällä. (kyllä tämä on merkittävää) niin, olen siis saanut pussailupisteet Fruidesta (se varattu vakiobaarin vakioasiakas), ja siitä vitunkaheksantoistaveejyväskyläpojasta mestassa, ja ne julkinenpaikkapanemis -pisteet Korstosta. Hyvä (?) minä. :)


Olen tässä pohtinut pitemmän aikaa ulkonäön merkitystä seksikkyyteen. Monet tuttavani (ja minäkin ajattelen) ajattelevat monesti, ettei esim. rumaa & lihavaa (tai jompaa kumpaa) panisi, mutta jotkut tuttavani väittävät, että komeudella tai kauneudella ei siihen ole niinkään merkitystä, vaan sillä miten ihminen "kantaa itsensä" ja asennoituu elämään, millainen olemus tällä henkilöllä on. Itsehän en ole sellainen - no normikauneusihanteiden sisään ahdettava pikkutsirpula, vaan enemmänkin no Pitkä, normaali, ehkä jopa näyttävä.. Enkä muuten pidä itseäni mitenkään huonompana tästä syystä. Ja varmasti on ihmisiä jotka ajattelevat, että hirvee pallero amatsoni hyi kukaan varmaan ikinä pane. Mutta myös niitä, jotka pitävät jostain ulkoisesta ominaisuudestani.

Käytännössähän tämä meinailis sitä, että esimerkiksi joku Ihana herra bokserimalli voi siis jonkun mielestä olla vallan Epäseksikäs, jos olemus on ylimielinen ja itserakas. (kuten monilla yleinenihannekomeilla muuten mielestäni on). Mutta toki asiaan vaikuttaa tunteetkin - jos oot ollu 30 vuotta naimisissa, ja miehes (tai naises:D) kaljuuntuu, niin kyllä varmaan pidät sitä silti jollain tasolla seksikkäänä. Vai? Tai eiköhän siinä vaiheessa olla niin yhteenkasvettuja (?:D), että pidetään toisista ulkoisista "virheistä" huolimatta, ja pidetään sitten vaikka luonnetta seksikkäänä.

Mikä vittu siinä sitten on, että yleisesti ajatellaan, että ne sopivan podatut ja ruskettuneet miehet on seksikkäitä? Kyllähän asiaan varmasti vaikuttaa se, että eipä näy naapurikuppilan kanta-asiakkaita bokserimainoksissa, tai muutenkaan mainoksissa, tai elokuvissa. Paitsi elokuvissa, NIISSÄ TOKI, Niinä säälittävinä ressukoina jotka katsoo vierestä kun Solariumhirmu iskee kaikki kuumimmat tsikut. :D En toki väitä, etteikö ne no, solariumhirmut kiehtois munkin silmää, mutta kiehtoo moni muukin, sellainen mikä tuskin kiehtoo kovin monia muita.

 

Mutta, alastomansuomen kaikenmaailman kommentteja selatessani totean, että minkätahansa näköinen nainen tai mies on ainakin jonkun mielestä seksikäs.


24.04.2010 - 12:00

Eilen taas muistin miksi Täydellinen mies on Täydellinen mies. Aina kun näen häntä sattumoisin, oon ihan pullolla päähän lyöty idiootti "hmm mm niin tuota niin mm tosiaan niin että mm mm hmm mm joo tuota mmm". Ja neiti J on ihan samanlainen. Mutta niin, ajattelin tässä, että voisin kirjoittaa itselleni sellaisen Mitä sanon Täydelliselle Miehellä -ohjekirjan, ja opetella sen ulkoa - siinä tietenkin olisi joka tilanteeseen sopivia juttuja, ettei tarvis säästä selittää ja niin edespäin.

Eilen minua rasitti myös suunnattomasti Mister Korston hankaluus, tekis mieli antaa luovtutusvoitto, heittää hanskat tiskiin ja poistaa sen numero mun luurista.Mutta eihän alotettua peliä voi lopettaa? Eli vieläkin ehkäjosvissiinkait mietitään ja harkitaan. Kaiken kruunuksi Mister Korsto laitto eilen oikein harkintaan, että tuleeko joku päivä kahville vaiko eikö. Ens kerralla ku puhun sen kans, kysyn joko on tarpeeksi kauan miettinyt, käviskö huomenna ja jos vastaus on EI revin pelihousut ja heitän ne hanskat johonkin helvetin kauas, etten vahingossakaan pääse niitä enää ottamaan käyttöön.

Eilen olin yllättäen myös Hyvin humalassa, ja vientiä riitti enemmän ku pitkäänpitkään aikaan :) Yhdessä vakiobaarissa, jossa törmättiin TäydelliseenMieheenki pitkästä aikaa joku TODELLA podattu puutarhatonttu hipsutteli mua jokapaikasta, ja mää olin niin kännissä että vaan nauroin. Ja kun olin pukeutunut olkaimettomaan mekkoon se mies repäs mun kaula-aukkoa ja tsiikaili mun tissejä. Halpa sätkynukke kun näköjään eilen olin, ei mulla siihenkään irronnut mitään kommenttia. Nauroin siis sitäki. Halpaa.
Myös vanhatuttumme, puutarhatonttu M muisti kuin ihana oon :D
Jostain kummansyystä löysin itseni kuitenkin yön pikkutunneilla lirkuttelemasta CC:n ystävälle Kaljulle jättiläiselle.. Syy = tuntematon, lirkuttelut = ei muistikuvia.

22.04.2010 - 02:29

Ystäväni, ja myös kaimani  www.mtv3.fi/helmi ON IDIOOTTI. aina joskus.

"neljä syytä miksi kannattaa elää SELIBAATISSA"
Kerrotakoon niille, joille tämä on ensimmäinen postaus mitä luette minulta; Selibaatti on mun mielestä lähinnä KIROSANA herranjumala. "minkä sille nimittäin voi jos tykkää harrastaa seksiä, ja ne miehet vaan sattuu olemaan erejä"

1. Säännöllinen seksin harrastaminen on hyväksi terveydelle, mutta sukupuolitauteja ei kaipaa kukaan, sillä niiden yhteys muun muassa kohdunkaulansyöpään ja lapsettomuuteen on todettu. Koska kaikki eivät löydä rakastavaa, yksiavioista ja tautivapaata suhdetta, selibaatti voi olla vaihtoehto.

No anteeksi nyt vain, kaimani, MUTTA EIKÖHÄN TÄSSÄ MAAILMASSA TÄSSÄ MAASSA IHAN TARPEEKSI OLE 
TOITOTETTU TURVASEKSISTÄ VAI HÄ? Voisin sanoa sata sanaa, siis oikeasti, ihan näin rehellisesti, MITÄ VITTUA? Elä selibaatissa jos sulla ei oo yksiavioista elämäsmiestä rinnalla, niinkö? Jos taudit pelottaa, hankkikaa vakiorivi tai pano ja unohtakaa ne känniset sähläykset, kun sillon monesti voi jotain vahingossa unohtua... Ainakin allekirjottaneella. Mutta siiis, muistakaa ehkäsy, harrastakaa seksiä niin paljon kuin sielu sietää ja olkaa ilosia?

2. Seksissä on kyse läheisyydestä, jota ei voi tavoittaa kenen kanssa tahansa. Jos et löydä partneria, jota himoitset tarpeeksi, tai sinua on loukattu pahoin, on aivan ymmärrettävää haluta olla ilman seksiseuraa. Seksistä pidättäytyminen voi olla tarpeen myös niissä tapauksissa, joissa seksistä on tullut riippuvuus.

Niin, seksi voi olla jatkoa sille ihanalle henkiselle yhteydelle (?), mutta eikö seksi voisi olla sille myös alku? Ja seksi voi olla hyvää, ja suorastaan loistavaakin ilman läheisyyttä, ainakin mun mielestä.
On toki ymmärrettävää, JOS EI JOSTAIN SYYSTÄ HALUA SEKSIÄ, mutta jutun otsikko olikin Neljä syytä miksi Kannattaa olla selibaatissa.
Aiii, Nytkö riippuvuudesta voi noin vain pidättäytyä, niinkö nistit ja alkoholistitkin sitten nykyään tekee? "Tästä alan absolutistiksi /streittariksi, kun tuntuu, että riippuvuutta on päihdeaineisiin kummasti muodostunut." Ehkä tarvitaan tukiryhmä seksiriippuviaisille (Ja läheisten vertaistukiryhmä tietenkin myös; "YHYY MUN NAINEN HALUAA SEKSIÄ AINAAA, ai sun vaimo vaan joka toinen päivä, SIIS NIIN EPÄREILUA") niin tosiaan selvästikin ASH -kerho, eli AnonyymienSeksiHolistien Kerho. Mahtaa moineen vaan olla perustamatta vielä..Pitäisiköhän itsellä?

3. Työskentelemme nykyään enemmän kuin ennen. Joskus työnteko vie 110 prosenttisesti aikamme ja keskittymiskykymme. Tämä tekee ihmissuhteiden ylläpitämisestä vaikeaa, ja voi johtaa kaukosuhteisiin tai jopa siihen, ettei intiimisuhteisiin ole lainkaan mahdollisuutta.

Se on totta - työt vievät JOSKUS aikamme hyvin pitkälti, mutta eikös pikapano piristä? Ja eikö seksi pura paineita? Eihän seksin harrastamiseen erityisemmin ihmissuhdetta tarvita - varsinkaan sellaista, joka vaatisi ylläpitämistä.. Ja hei, jos oot kaukosuhteessa, Miksi vitussa sun pitäis olla myös selibaatissa?

 4. Päätös pysyä selibaatissa voi olla positiivinen komeus. Kuten muutenkin elämässä, tietoinen päätös tehdä tai olla tekemättä jotakin antaa meille tuo elämälle tarkoitusta ja antaa tunteen kontrollista. Seksielämän liika pohtiminen voi viedä tilaa muilta tärkeiltä ajatuksilta. Seksin sijaan voit alkaa kehittää itseäsi sellaisilla tavoilla, jotka tekevät elämästä yhä merkityksellisemmän.

Ööh? HOX muuten, VOI OLLA!
Mutta, jos mää päättäisin pysyä selibaatissa / edes alkaa selibaattiin tosissani, mun lähiystäväpiiri haluais varmastikin viedä mut lääkärille.
Onnistumisen tunne on toki hieno, todella hieno joskus - mutta, entä jos päättääkin harrastaa seksiä kymmenen eri miehen kanssa seuraavan 10päivän aikana? Kyllähän siitäkin sen onnistumisentunteen saa jos onnistuu! Lisäksi olen varma, että jälkimmäinen on mukavampi ja palkitsevampi kokemus, kuin selibaatti,.. ellei sitten aijo odottaa avioliittoon asti, ja on tähänkin asti elänyt tietämättömänä seksin hienoudesta.

 

PS. en usko alkavani selibaattiin ikinä.

12.04.2010 - 22:44

Palatakseni polttavan mielenkiintoiseen viikonloppuun,

lauantaina, kun edustimme neiti J;n kanssa Helsinkicityssä, ja kävimme kalstaistemme joukossa sunnuntaina sörkassa päiväkaljalla, huomasimme, miten tehdä ihminen onnelliseksi (ainakin yksi). Noustessamme metrosta, ja jatkaessamme matkaa liukuportaisiin neiti J tiputti vahingossa 50senttiä maahan. No, eihän me nyt tietenkään jaksettu sitä noukkia. Mutta, noustessamme liukuportaita maantasalle, näimme, kun joku löysi sen. Se oli ihan mahtavan näköistä, kun sen ihmisen ilme kirkastu sikana, ja hän oli kuin lapsi jouluaattona..

Päätettiin alkaa harrastamaan tuota - eli tiputellaan euroja tai viiskytsenttisiä, tai hurjana jopa kakseurosia, ja mennään muutaman metrin päähän odottamaan, että joku löytää sen. Ihan vaan, että nähdään, kun se ihminen tulee iloiseksi. Edes hetkeksi. Me ei kuitenkaan loppuenlopuksi siitä euron menettämisestä kuolla, mutta oikeasti Mahtavaa tehdä joku ihminen onnelliseksi. Hetkeksi. Tai edes iloiseksi. Kokeilkaa ihmeessä, edes kerran ! Ja tuleehan siinä itsellekin hyvä mieli.

12.04.2010 - 22:34

Minä olen Säälittävä. Oon kokoajan selittänyt itselleni - ja muille, kuinka Mister Korston toiminnat ei liikuta mua mitenkään. No kyllähän ne liikuttaa. On ehkä siis pakko myöntää, että Ihastunut neiti Helemi täällä hei. Niin, olen kai ihastunut, tai jotain.. Ainakin jonkin verran. Ehkä ihan vähän vain kuitenkin. Ihan vähän siis vaan! (Sopikaamme niin, niin saan olla itseni kanssa paremmilla mielin.)

EIHÄN YHDENILLANHOITOIHIN SAA IHASTUA EIHÄN? Eikä edes alunperin yhdenillanhoitoihin, NIIN KERTA !? Ohjeistan aina kaikkia, että ei voi toimia omia ohjeitaan vastaan. No, minä olen antanut "ohjeen", että älkää vittu luulkokkaan hakevanne jotain suhdetta yhdenillanhoidoista. JA MITÄ MINÄ ITSE TEEN?  Lirkuttelen pääni paskaksi Mister Korston perään, joka on kyllä niin vaikeasti tavoteltava, että voi jumalauta. MUTTA ehkä asia on kuitenkin niin, että se mikä on vaikea saada, olis muka perkeleen kiva saada, mutta sitten kun saa, menee maku koko hommasta. Tai ihmisestä tässä tapauksessa. Metsästysvietti. Mutta, eikös cosmopolitan mainosta, että se on vain miehillä? Kusetusta!

 

Mutta, koska maanantai-ilta on nykyään ihan yleinen vedetään lärvit päivä, menen aukaisemaan piikin (ainakin toivottavasti) kantabrenkunkiskontapaikkaan, ja haistatan vitut melkein koko maailmalle. Messissä luonnollisesti neiti J ja tällä kertaa myös herra S. Ps.Muutan neiti J:n naapuriin, mitähän siitäkin tulee....

08.04.2010 - 14:58

On hienoa huomata, että on päällä taas, mikäpä muukaan, kuin Superhehkeä haudastahiihtolomalla -look. Koska en viimeyönä sen mutun ahdistelua peläten (ja tätä päivää ennakkoahdistellen) saanut oikein nukuttua paljoa, naamatauluani korostavat taas upet silmäpussit. Lisäksi, olen ilmeisesti taas 12vuotias murrosikäinen, kun tukka on niinku ei olis viikkoon pesty, vaikka eilen aamuna viimeksi pesin = näyttää siis TODELLA UPEALTA. Kaiken kruunaa ressissä pois purrut ja leikatut kynsinauhat, epämääräiset kirkkaanpunaiset kynsilakat ja miesten huppari. Nainen parhaimmillaan siis ! Eihän siinä mittää - saahan sitä matkata ihan minkä näköisenä huvittaa....

 

Mutta, koska tuurini ei tunnetustikaan ole hyvä - istun nelinpaikalla ja olen hautautunut hupparini mutkiin ja nukun.. ja kun herään, mua vastapäätä istuu HELVETIN HYVÄNNÄKÖINEN MIESHENKILÖ.

No, ei se Helemiä paljo naurattanu, mutta sitä miestä kyllä nauratti - "näytät tosi söpöltä, kun nukut ja kurnutat". Ai - no niin varmaan näytän yhtä söpöltä ku nunnan tuhero ja kaupanpäällisiksi kuulostan vielä paremmalta. Eikö niin? Mua toki ahistaa jo tutussa porukassa, (parhaita kavereita lukuunottamatta) että joku katsoo kun mää nukun tai syön. (joojoo, on outoa, kummaa ja ihmeellistä) Ja nyt, joku herra söpöinilmestyspitkäänaikaan virnuilee mulle ku herään, ja vielä kommentoi mun nukkumisia (HOX MUN SEKSIKKÄÄN LOOKIN SELITYS).

Voin kertoa - että en kovin helposti ole hiljaa, tai keksimättä sanottavaa, saati sitten punastu ! mutta tänään, tänään tapahtui oikein nuo kaikki, ja pahinta kaikessa, vieläpä yhtäaikaa aikalailla. Voin kuvitella, kuin söpöltä oon siinävaiheessa näyttänyt, kun hän heitti kommenttinsa ja minä pohdiskelin sanottavaa. (varmaan olin suu auki ja rapsuttelin kuumeisesti ohimoa)

Vielä itseäni hieman lisää nolatakseni heitin jonkun tosi kömpelön läpän siitä, että en oikein osaa puhua ennenkuin saan kahvia ja röökiä. Söpöinilmestyspitkäänaikaan nauroi. Söpöinilmestyspitkäänaikaan kertoi kivoja juttuja, elämästään, musiikista, kirjoista, runoista, harrastuksistaan yms yms. Yleensä en pidä ällönromanttisilta kuulostavista ihmisistä, mutta söpöinilmestyspitkään aikaan oli IHANA. Kitaraa soittava, elämänsä syntejä pohdiskeleva haavoittunut runopoika. Onneksi hän puhui paljon, itse kykenin lähinnä vain hymyilemään (unohtaen sen lookkini) ja keskittymään liian hukuttavansinisiin silmiin.

Söpöin ilmestys lähti junasta, olis tehnyt mieli kysyä sen puhelinnumeroa tai jotain, koska mulla oli oikeasti tosi kivaa sen kanssa. Mutta, söpöinilmestyspitkään aikaan tiesikin jo mitä tehdä... Se kysyi mun nimeä ja sanoi, että "Jos niin on tarkoitettu, me tavataan vielä."

Ei se niin kyllä mene runopoika, kohtaloa pitää joskus edes pikkasen avittaa !

 

Nauratti lähinnä loppuenlopuksi se, kuinka vitun idiootilta varmastikin vaikutin, ehkäpä myös söpöinilmestyspitkäänaikaan nauroi tästä syystä - ei mun jutuille (niille harvoille mitä sain suustani ulos), vaan mulle.

04.04.2010 - 11:00

En enää ikinä tule Kuopioon. En vittu IKINÄ. Ensinnäkin - perjantaina me käytiin n. kymmenen baarin ovella ja oltiin aina muka liian kännissä. Eilen me oltiin juotu kahet, ja käytiin niiden samojen baarien ovilla, ja oltiin muka liian kännissä. Vaikka siis oltiin selvinpäin. Vittusaatana. No, jäi sitten Reckless Love näkemättä, vaikka niin odotin kuola poskella pääseväni ihastelemaan niiden rumpalia ja laulajaa. No, ei voi mitään.. Joku toinen kerta ja joku parempi kaupunki !

Eilen yllättäen, kun olin jo unohtanut ihmisen, Mister Korsto puhuu mulle facebookissa ja kertoo punkkailevansa eikotona. Mää en jaksanut hirveänä keskittyä Herra Korstoon - kun oli tärkeämpääkin tekemistä - kuten esim. juominen. Sitten mietin myöhemmin, että Saatana, se on kuitenki jonku akan tykönä ja mimimimii. No ei ole, tai siis on naishenkilön tykönä - oman siskonsa nimittäin. Mutta siis minähän en ole mitenkään mustasukkainen - en ollenkaan ja muutenkin oon ihan kokonaan unohtanut koko miehen ! Joooo, kyllä se näin on. Uskooko sitä asiat jos tarpeeksi kauan uskottelee? :D

Mää haluan miesTÄ. Siis mää en oo harrastanu seksiä ainakaan kolmeen viikkoon ! Jumalauta ! No, tänään ilmeisesti neiti J;n kanssa Pyllyt ja jos sitä miehenki sitte samalla.. :D

PS. neiti J on niin mussukoinnin pauloissa, että CC pyysi sitä tuomaan kalakukon tuliaisiksi :D vittu mitä paskaa hengailumussukointia. :)

02.04.2010 - 00:24

Niin, puolanlippu on meikän uus lempi napsu. Aivan vitun kohtalokasta. Oon jo nytte ihan ok kännissä, ja kohta oon IHAN VITUN TUMUTUMUSESSA. Mutta, ei mittää, kohta on huominen ja keskisuomi kutsuu. Herra Korstolle puhuminen kutsui myös, vahingossa tosin.... MIKSI KÄNNISSÄ AINA HUOMAA KAIPAAVANSA NIITÄ SÄÄTÖJÄ? NIIN MIKSI? No empä vittu tiiä. Onko sitä muka niin kyrvänhakunen humalaisessa olotilassa? vai mitä vittua?

Näin myös piiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa neiti C;tä, jonka kanssa asiat joita blogissa kirjoitan jaettiin ennen samassa kahvipöydässä. Mutta, koska mun elämä ei oo yleensä menny niinku osais olettaa, ei oltu yhteyksissä puoleentoista vuoteen. About toissa päivänä olin SUPER HURJA ja tattadaaaa, pyysin häntä mun facebookkaveriksi. Hän hyväksyi pyynnön. Olin iloinen. Ja kappas, tänään nähtiinkin niin tutuissa kuvioissa, kuin juominen, YLLÄRI. No sovittiin kuitenkin, että unohettaan vanhat paskat jutut ja ollaan yhteyksissä. Kivaa ja kaunista.

NIIN ETTÄ NIIN, miksi istun vieläkin kännissä ku helevetti baarissa koneella? Kun pitäis olla kiltisti nukkumassa univelkoja pois, kun viimeaikoina ei ole uni oikein maittanut.......... M U T T A E I...

Beibet mä lupaan, viikonlopusta tulee, no JÄNNÄ. :) Rakastan lukijoitani !!

 

PS. Olen vitun humalassa ja vaikutan varmaan TAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAS 12-vuotiaalta.

01.04.2010 - 03:16

Olen aivan perkeleen täpinöissäni. a) reissuun b) ilmasen viinanbileet reissussa - neiti J;tä ja miestä, joka on sukulaiseni, jota en tosin koskaan ole tavannut lukuunottamatta vieraassa porukassa c) kaks varmasti _MAHTAVAA_ keikkaa, joista toinen on Ihanien miesten, eli Reckless Loven. Ja toinen - kuten arvata saattaa Mister Perfectin bändin. Luvassa siis kännäystä, sekoilua ja keikkafiiliksiä.

Mutta, back to the real life ! (joojoo en osaa englantia) NIIIN. Tiiättekö sen tunteen, kun joku tuoksu laukaisee jonkun muiston? Ja kaipaat hetken sen ansiosta jotain ihmistä tai ajanjaksoa taitaitai jotain? Mulle kävi juuri tänä aamuna niin - olin neiti J;n luona suihkussa (ooh kiintoisaa) ja käytin Palmoliven turkoosia suihkusaippoaa - ja voi helvetinvittu, että se tuoksu Herra Korstolta. Ja mää, joka jo unohin Mister Korston olemassa olon melkein, kaipasin ylikaiken sen kainalopaikkaa ja suojelevaa asennetta. Siis aivan vitusti kaipasin. Miksi? No, olihan mulla toki ne HUIMAT kolme kertaa kun tavattiin oikein mukavaa, toisaalta. Ja turvaisaa, varsinkin, ettenkö sanoisi.

Ja toinen, töissä söin keksiä (kiintoisaa edelleen :D) ja muistin Eksäni Mister T;n - aika on ilmeisesti kullannut muistot pahasti tai jotain, kun kaipasin häntäkin ihan helvetisti. Itseasiassa - näin kiinnostavia aiheita jatkaakseni - kaipasin meidän panemistuokioita ja hänen kainalopaikkaansa. Aivan helvetisti kaipasin. Miksi? No, olihan mulla toki ne ensimmäiset puolivuotta aivan helvetin ihanaa, toisaalta. Ja rauhallisempaa, varsinkin, ettenkö sanoisi.

 

Eli, suomeksihan asia on niin, että kevättä on vitusti liikaa rinnassa - ja kainalopaikka liian paljon mielessä. Ehkäpä kaikki johutu siitä, että Vappu Pimiä puhui koko mun työpäivän ajan siitä kuinkka, kas kummaa, MUKAVAA ON KÄPERTYÄ JONKUN KAINALOON NUKKUMAAN. Niin onhan se - varsinkin loistavan seksin ja suihkun jälkeen.

PS. Mikä mulla on hätänä?

29.03.2010 - 21:49

No nyt sitten minäkin - jolle ei ikinä tapahdu mitään, mitä muille voi tapahtua - olen muutaman ystäväni kera kokenut tyrmäystipat tai jonkin muun sekavuutta aiheuttavan huumausaineen, en minä lauantaina olisi muuten ollut niin perkeleen kujalla, en nimittäin edes juonut paljoa. Itseasiassa join ainakin puolet vähemmän, kuin normaalina baari-iltana. Ja baareissa olin NIIIN kännissä, että ei ole tosi, vaikka join niissä vain vettä. Hienoa kuulla muutenkin osa iltaa jälkeenpäin.. Ei perkele että pitikin sattua.

Eilen kuitenkin yritin sitten ottaa muutaman loipparin neiti J:n kanssa - juotiin seittemän tuntia tasaseen tahtiin, ja olo ei helpottunut yhtään. Ja YLLÄTÄEN, neiti J mussukkaili CC:n kanssa TAAS. Ja lisäksi huomasin niiden keskusteluista, että neiti J tietää aika monta CC:n kaveria. Jumalauta J  !!! Ja sitten, illan päälle,  ne veti vielä vähä pusutteluparitanssit yhessä meijän vakiobaarissa, selvinpäin.Alan näyttämään niiden vierellä NIIN säälittävältä, että pitää löytää joku ihana mies - herra korsto kun on lakannu näköjään mulle puhumasta.

Lisäksi, mulla oli vielä tänään niin hirvittävä olo, ei varsinaisesti krapula, vaan ihan järkyttävät tärinät, että meinasi itku tulla töissä.. Mutta, onneksi viikonloppuna pääsee reissuun - mukana mm. täydellinen mies ja neiti J. Mutta, NYT, Kallio, maailman paras suomalainen sarja.

21.03.2010 - 15:20

No nyt on sitten muutama lupaus lunastettu - on oltu helvetin kännissä perjantaina (ja eilen) ja uusi tukkakin on. Kuten myös uusi rusketus - näytän siltä, että olen maannut koko elämäni auringossa (=neekeriltä).

Pejantaina vejettiin neiti J:n kanssa kunnon edustukset - matkalla baarista a baariin b päätettiin tapella ihan kunnolla. Karjuttiin toisille mikä kerettiin ja naurettiin välillä. Kaaduin myös autotielle kylelleni ja neiti J oli niin vahingonilonen, että hihitteli mulle, eikä edes auttanut mua ylös. Olin kuitenkin niin selvinpäin, että pääsin ominavuin sieltä pystyyn. Joku meinasi soittaa poliisit. Neiti J huusi, että soita vaan, ei kiinnosta. Oltais varmaan vejetty sitä soittajaa yksissätuumin turpaan jos hän olisi soittanut. Vahingossa taivutettiin myös Neiti J;n avain bumeranginmuotoiseksi ja tapeltiin hieman lisää. No, minä menin siinä sitten kotiini yöksi ja edustin kännissä facebookissa ja puhuin mm. erään sukulaisen kanssa, jota en edes tunne. Nyt tunnen jotenkuten - inhotaan molemmat sukuamme, ja päätettiin mennä yhdessä sukujuhlille aiheuttamaan pahennusta ja vetämään armottomat perseet.

Eilen edustin myöskin yhtäkkiä hyvin humalassa, Neiti J mussukkaili CC:n kanssa. Cc yritti parittaa mua jollekkin mua päätä lyhyemmälle lihavalle puutarhatontulle - kieltäydyin kohteliaasti vedoten Herra Korstoon. Lisäksi pöydässämme istui erittäin nussittava tapaus, joka esitti mulle kysymyksen, panisinko häntä. Panisin, ja se minimittainen lihava puutarhatonttu näytti erittäin kärsivältä meidän keskustelun aikana. Valitettavasti se AINUT eilisen illan mun mielestä pantava yksilö lähti paikalta.. Neiti J taasen lähti YLLÄTTÄEN CC:n tykö ja minä taasen - no tulin kissanvahdiksi Neiti J:lle.. Saatiin nimittäin se bumeranginmuotoinen avainkin toimimaan. Olin puhunut Herra Korston kanssa vartin puhelimessa - en muista mistä. Enkä ehkä haluakaan. Varmaan olen huutanut, että kun YHYY et vastannut mun viestiin..

Herra Korsto ei varmastikaan enää pidä minusta - mutta, ei se haittaa, viikon päästä on J;n luksussynttärit ja kahden viikon päästä kutsuu keskisuomi ja täydellinen mies. Tosin, jos en väärin muista, Herra Korsto sanoi ehkä saapuvansa keskisuomeen niin öhh......

17.03.2010 - 21:30

miksi kaikki on TAAS niin perkeleen hankalaa? Tiedättekö kuinka raivostuttavaa on, kun asettaa itselleen jonkin tavoitteen, ja on niin saamaton, että ei pidä sitä? JUU! Niin ! *sata kirosanaa peräkkäin*

Sovin itseni kanssa eilen - tai toissapäivänä että; En puhu Mister Korstolle, ellei hän itse alota keskustelua, muutakuin aikaisintaan torstaina. Ja mitä tein juuri äsken?! No aloitin sen vitun keskustelun - kun mun syrän sano, että HEEEI tuossahan tuo ihannemies on online, ja, että puhupa sille jotain.. Ei se toki väärin ole, mutta olen silti erittäin ERITTÄIN ärsyyntynyt itseeni. Ja on syytäkin olla. Tämä asia on vielä pieni, mutta kun pettää itsensä luottamusta nuin turhissa ja pienissä asioissa, miten käy kaikenmaailman laihdutus- ja urheilulupausten? Saati sitten, parannan elämääni tänä vuonna -lupausten. Valehtelu on helppoa kaikille muille paitsi itselle, luottamuksen pettäminen helppoa itselle mutta vaikeaa kaikille muille. Ei sillä, en toki haluaisi tehdä kumpaakaan kenellekkään, mutta joskus on oikeasti parempi.

Lisäksi, olen huolestunut itsestäni, olen nimittäin kohta ihkuttanut Mister Korstoa jo KOLME VIIKKOA. Kolme vitun kokonaista viikkoa kohta. OU MY GOOOOOOOOOOD! Mikä minulla on hätänä?! Missä se ajatus niistä turhista kusipäämiehistä piilee? Ja missä on mun vittuunnus koko miessukupuolta kohtaan? Pomoni saattaisi tässä vaiheessa sanoa, että jäi varmaan baarin tanssilattialle. (sen baarin missä ollaan viimeksi neiti J;n kanssa edustettu). Mutta ei lohduta sekään, jos se siellä on, sinne kun on vaikeampi ihan näin yhtäkkiä päästä.

14.03.2010 - 13:31

Niin, no menihän se niinkuin eilen epäilin ; heräsin Mister Korston kanssa omasta sängystäni. Päädyttiin samalla taksilla mun tykö, ja pantiin. Ja nukuttiin. Ja pantiin lisää. Harmi ettei pistepörssi kartu, kun olen jo Herra Korstosta yhet pisteet saanu (julkinen paikka paneminen). Niin mutta niin, keskusteltiin tässä aamu kaikkea jännää ja vähemmän jännää ja Mister Korsto haukku mut rumaksi, läskiksi ja tyhmäksi. Ah, ihana mies, eikös? mutta sehän siinä onkin - on ihanaa ihkuttaa miestä, jota ei saa helposti, ja joka hieman alistaa sut "huonommaksi ihmiseksi" Nimittäin, mulle tuli lähinnä fiilis, että PERKELE, minähän näytän minkälainen oikeasti olen ja vien sinut itselleni. Mister Korsto ei haukkuessaan toki ollut tosissaan, mutta ei nyt silti kovin hyvä mieli tullu. Jostain kumman syystä.

Neiti J lähti ihan eri jatkoille - ja luultavasti kartutti pistepörssiä 5 pisteellä, joten johto Neiti J:lle 16, mulla edelleen siis 11. Mutta sano herra korsto kivojakin asioita - kuten että suojelee mua kaikelta, mitä ikinä keksinkin pelätä.

 

Asiasta seittemänteen, mulla on hirveä darra. Ja tehän ette välttämättä tiedä edes,mitä moinen on. Jos mulla on hirveä darra jo pelkkä sängystä nouseminen aiheuttaa lähessydänkohtauksen. Lisäksi en saa nukuttua koska pelottaa. Oksettaa kokoajan. Ällöttää. Etoo. Tekee mieli röökiä, mutta ei voi polttaa kun lentäis laatta. Tuskanhikeä puskee. Skitsottaa. Missä ne ihanat ajat, kun väitin, että on krapula, kun vähän janotti ja väsytti. Saatana.

13.03.2010 - 17:50

Ette ikinä usko kultaseni, mutta mää eilen sais vihdoinkin lirkuteltua itseni Mister Korstolle kylään - Niin, yöllä kahdentoista aikaa tuli kutsua, ja jo klo 00:16 soitin korstolle (nyt mulla on sen puhelinnumero ! ) , että tulee avaamaan alaoven. (asutaan samassa kaupunginosassa), no korsto tarjos kahvia ja kainalopaikkaa - joka sopi mulle aluksi hyvin, muttakun mikään ei johtanut mihinkään. Minä olin suurinpiirtein kiinni Korston jalkojenvälissä, ajatuksella jatkaa sitä, mikä viimeksi hyvin yhdessa osattiin. Mutta EI. Me pussailtiin siinä kivasti ja siinä se sitten olikin. Korsto kun kertoi, että haluaa tutustua muhun ensin, kun on minusta kiinnostunut. Minä olisin halunnut tutustua taasen Korston mieheyteen uudempaan otteeseen. Tunnen oloni vähintääkin munahaukaksi - vaikka tosin, toisaalta, ei mulla mitään suhdettakaan vastaan olis. Mutta edes aina ei voi voittaa?

Mutta, johtuen Herra Korston mussukkakompleksista (= ollaan semmosia lässyttäjiä ja ihania, ja halutaan suhde ja seksi estää suhteen kehittymistä syvemmäksi tjsp) - minä vedän tänään lärvit, (joista kerroin jo aikaisemmin) ja hankin vaikka hieman kasvatusta mun pistepörssiin. Ainakin toivottavasti. Tosin, Mister Korstokin on lähdössä Oulun hurjaan yöelämään, niin eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka häneen törmää, ja heräilis taas hänen luotaan, tai hänen kanssaan mun luota. Tai jotain.

 

Huomenna kullat lisää tämän päivän känneistä sen verran, kun muistetaan neiti J:n kanssa yhdessä. PS. korkkasin juuri oluen, NAM.

12.03.2010 - 03:49

OIetteko huomanneet, kuinka ihania (yleensä) ovella seisovat miehet ovat? Ainakin hieman tai paljon lihaksikkaita, raamikkaita, vaikutusvaltaisia (tavallaan) ja ah, yleensä niin komeita. Ja vielä, kun siihen lihaksikkaaseen kroppaan on yhdistetty muutama tatuointi, niin mää oon aikalailla valmiina olemaan sakset auki ... (naureskelen vitusti:D)

Mutta, niin että niin, mun ihannemies siis on ulkonäöllisesti on, mieluiten tatuoitu, mutta ainakin lihaksikas, ja jumalauta, pitermpi kuin minä (eli yli 178,5cm) ja siinä ne toivomukset sitten olikin. Neiti J nimittää tätä mun ihanneilmiötä pokefetissiksi. Ja no, periaatteessahan asia niin onkin... Olen kuullut juttuja, että on Portsari tarttunut yhden jos toisenkin neidin käsipuoleen baari-illan jälkeen, mutta en minä kehtais siinä neljän aikaa kompuroidessani baarista kotiin yrittää iskeä ketään töissä olevaa henkilöä? En, vaikka kuin olisi täydellisen miehen kopio tai vaikka kuin olisi täydellinen portsari. En millään... mutta, kun tapaa näitä Portsatreita vastaavia henkiöitä baarissa,  niiden käsipuolesta yleensä löytyy joku Tsirpula (Laiha&pieni hieman onnelahuoralta vaikuttava henkilö) TAI joku aivan jumalaton läskikasa (näin kauniisti ilmaistuna) Ja siinä vaiheessa mää aina mietin, että miksi, oi MIKSI? Eikö kelpaisi jonkin verran bodannut, ruuminrakenteeltaan kohtuu urheilullinen pitkä nainen? Miksi pitää olla onneton tsirpula tai läskikasa?                                             Ehkä niillä ihannepokekopioilla on pelastamisfetissi - tsirpula tarvii aina apua kaiken nostamiseen, ja läskikasa ei muuten vaan jaksa tehdä turhia juttuja... V***U

 

Oli tänään hyvin JÄNNÄÄ, kun eksyin neiti J;n kanssa erääseen baariin, ja baarin poke (Joka muutan on hyvännäköinen) kommentoi, että mihin olen Herra korston jättänyt. Vastasin, että siellä kai se on kotona. Ja poke sanoi, että käyttäydyhän sen mukaan, ettei Herra Korstoa tarvitse pyytää paikalle, ja pidä huoli itsestäsi. Aina pidän huolen itsestäni - monesti muistakin, ja mitä helvettiä, poken kommentti kuulosti lähinnä siltä että seurustelisin Mister Korston kanssa? : D Ei mulla toki mitään sitä vastaan ole, mutta, hyvin JÄNNÄ. Suorastaan.

04.03.2010 - 19:36

Noniin, nyt se on tehty. Esitetty suora kysymys, sille korstolle siis; Haluaisitko joskus ehkä nähdä tai jotain? ja vastaus oli jaa-a. Jaa-a. VITTU JAA-A. Kiva vastaus olis ollut, Ei, en halua tai ihan että Joo. Mutta jaa-a.

Mutta, aina on kivintä tavotella jotain, mitä ei ehkä saa. Tylsiä ne liian helpot ihmiset, tai siis miehet. Ja minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että suoriin kysymyksiin pitäisi antaa suora vastaus. Oon kuitenkin jo niin iso tyttö, että kestän Ein. Tosin, ikävältähän tuo tuntuu, siltikin. Ja pohdittuani asiaa pitempään, hoksasin, että kysymyksen esittämin oli niin hankalaa sen takia, että en halunnut kuulla Eitä. En halunnut kuulla, että en kelpaakaan. Mutta, Jaa-a, on ihan yhtä paha kuin Ei. Tai hyvä, Neiti J ei arvosta mun ihastuskohtausta ko. henkilöön. Mutta, ilokseni, ja kenties teidänkin iloksi voin ilmoittaa, että kohta mun pään ihastusosio on suunnattu jonnekin ihan muualle, niinku aina ennenkin.

03.03.2010 - 22:49

Pomoni, joka on suurimmanosaa ajasta maailman paras pomo, muutti viikonloppuna yhteen 10-vuotta nuoremman tsirpulan kanssa. Olen tuntenut molemmat apoutirallaa samanaikaa, eli pari vuotta, ja tsirpula ei ole koskaan erityisemmin pitänyt minusta, enkä minä hänestä. Tosin, tsirpulaan en äskeisestä syystä koskaan ole kunnolla tutustunutkaan. Pomooni minulla taas on kehittynyt ystäväsuhde - paljon enemmän kuin pomo-alainensuhde. Tässä vaiheessa kuuluisi varmaan sanoa, että Onnea Yhteiseloon. Mutta minä en halua toivottaa onnea, en en en. Sen tsirpulan takia pomoni on välillä töissä erittäin kyrsiintynyt, soittelee aamuyöllä neljältä, kun alkoi juomaan vitutukseen, ei uskalla pitää esim. neiti J;tä facebookki ystävänään yms. yms. yms. Kuulostaa pieniltä asioilta (?). Mutta ymmärrättekö / tiedättekö kuinka ärsyttävää on kun _hyvä_ ystävä / kaveri muuttuu suhteen myötä kokoajan huonompaan suuntaan? Ja kaikista ikävintä on, kun välillä saan pomostani mielikuvia siitä, kuinka asiat olivat ennen. Tai siis, millainen hän oli ennen. Niin huoleton, esimerkiksi.

 

En toki väitä, etteikö minua muuttaisi seurustelu. Totta helvetissä muuttaisi jollain tasolla, eikä mulla varmaan koskaan olis tänne muuta asiaa kuin MUN RAKAS sitä tätä tuota, ja ehkä hyvällä tuurilla kertoisin joskus jopa käyneeni baarissa ilman häntä.. Mutta, en usko, että kenenkään miehen myötä alkaisin poistelemaan facebook-"ystäviäni", saati sitten näyttämään norsunvittua kavereilleni. Muutenkaan en esimerkiksi lopettaisi yhteydenpitoa ystäviini, enkä myöskään puhelimeen vastaamista ollessani hänen seurassaan.

Olen siis hyvin ärsyyntynyt heidän muutostaan, ja jopa toivon että he eroavat. Mutta, olkoon jokainen onnellinen tavallaan.. Ei vain aina voi ymmärtää.

17.02.2010 - 12:33

Joo, mentiin eilen vähän parille neiti J;n kanssa. No, se ei ihan jäänyt pariin, enkä edes muistanut mitä olin tännekki kirjoitellu. Onneksi en mitään katastrofaalista, paitsi voihan sen, että pari miestä tosiaan tappeli mun suosiosta määritellä vallan katastrofaaliseksi. Ärsyttäväksi asian teki vain sen, että toinen oli 39-vuotias puutarhatonttu ja toinen 26-vuotias fruidemies, joka oli vieläpä varattu. Se fruidemies ei tosin halunnu tapella, mutta kun tämä vanhempi päätti tuossa alkuillasta, että minä oon hänen tuleva vaimo ja oli vallan mustasukkainen (sekopää!). Herrajumala, suuria sanoja.

Neiti J oli vitun kännissä TAAS, ja pakotti mut jatkoille kaakkuriin, jossa J ensin hetken tappeli mun kanssa, avasi kaljan ja meni sitten nukkumaan,vaikka kello oli vasta 2. Itse jäin sitten J;n pokauksen kanssa lätisee turhaa paskaa.

Avasin eilen pistepörssin, mutta J oli niin lärdet ettei nähny mun pussailua, niin en muka saanukkaa sit pisteitä. Ja btw, se kenen kans pussailin, ei ollut se 39-vuotias vaan se fruide-mies, joten ei ole edes morkkista :DD

Wuhuu, viikonloppuna täydellinen mies taasen maisemissa =) 

29.01.2010 - 09:34

 Meni nytte pipariksi koko homma, eli viikonloppu. Ainakin tämän päivän keikka, josta siis oon hehkuttanu ainaki viikon, peruuntu. Jumalauta.

Mutta, koska kossukisasta on varma voitto kotiin, ajattelin että, miten olis I ja J, jos sitä oltas tännää kännisä? Ja sitten, voitais hyvällä syyllä puhua Mister Perfectille, voisko se tavata meitä jossain 8-----) Ehkä sittenkin tulee jotain loistavaa tästä v-lopusta... Tapasimpa muuten vielä vallan komean ja kiinnostavan uroksen suomi24;ssä, ja aaaaa, sitä vois vähä treffata v-loppuna. Ja aaaa, voisin sit availla pistepörssinki. Tai sitten en, jos se mies onki tositosi ihana, ja haluan vaikka suhteen :DD

Illalla kerron teille loistavat känniset ideani, tai huomenaamuna tulevan illan kulun. Pysykäähän kuulolla, uskon, että viikonlopun jälkeen on paljastettavaa ;)

28.01.2010 - 04:24

Luulen, että alitajuntani, tai jokin osa minusta luulee, että nyt kun blogini on saavuttanut enemmän lukijoita kuin osasin edes haaveilla voin leikkiä taiteilijanelämää ja valvoskella öitä, polttaa röökiä ikkunasta ja selvitä muutenkin normaali arjesta ihan ilman mitään ongelmia. Huomennakin on vallan mielenkiintoinen päivä, tai siis tänään, kun klo. 8 aamulla pitää olla paikassa X, sitten menen kotiin, siivoan siellä hieman ja haen mm. vaatteita, sitten raahaudun herättämään neiti J;n töihin, siivoan hänen kanssaan, sitten menen klo 13 erääseen palaveriin ja ah, klo 14 töihin, jotka loppuvat jo klo 20.00 :) Eli suomeksi, kerkeän nukkua (jos alan nukkumaan NYT) 2,5h ja sillä pitäis selvitä koko huominen päivä. Aivan loistavaa. 

Ja oman tuurini tietäen, aamulla kun päätän nukkua 45min pitempään ja lähteä suoraan sängystä paikkaan X, joku ulkonäöllisesti mun ihannemiestä hipova Herra kävelee vastaan, ja kas kummaa, vaikka kuin sievästi yritän hymyillä, mun nousin-kaksi-sekunttia-sitten-sängystä-look ei saa kenenkään päätä kääntymään muutakuin sen takia, että on törkeää nauraa tuntemattomille päin naamaa. Jossain vaiheessa luultavasti unohdan muistuttavani alienia ennen pitkään meikittömänä - ja menen joka paikkaan hehkeällä sänky-lookillani. Väsymyksestä johtuen saan kuitenkin jossain vaiheessa järkyttävät silmäpussit ja sitten viimeistään tulee joku Adonis - ja ah - kas kummaa, hymyni ei saa vieläkään vastausta.

Mutta, koska öisin vietän yksinäistä elämää, kun mun kaikki facebookystävät eivät sijaitse läppäreillään ja muut lunttuystävät kartuttaa pisteitä tai nukkuvat - olen lukenut kaikenmoista. Kuitenkin törmäsin sellaiseen otsikkoon kuin Yhden yön juttu - Onko suhteella tulevaisuutta?

Ja minä sanon, että ei ei ei ei ei ei ! No okei, joillekkin asia voi olla toisin, mutta oma kannanottoni on Ei. Ajatellaampa asiaa näin; olette tätisi 60-vuotis juhlilla, vierelläsi on komea, sinua hieman vanhempi mies. Alkaa sukulaisten ihastuttava, Milloin menette naimisiin ja milloin tulee lapsia -kyselyhetki, ei siinä mitään, mutta sitten jossain vaiheessa tulee kysymykseksi sekin Miten te tapasitte? (aina voi valehdella, mutta nyt ollaan rehellisiä) Omat juomatottumukseni huomioonottaen vastaus voisi kuulua mm. seuraavasti

-Ei me oikein kovinkaan selvästi muisteta

-Kontattiin yhtämatkaa baarista X minun / miehen kämpille

-Mies piteli mun käsilaukkua( muilla voi toimia hiuksetkin tähän:D) kun oksensin baarin oven vieressä 8 teqilashotin (+alottelujuomien) jälkeen

-Mulla oli yhdet ihanat uudet korkokengät jalassa, joissa oli 20cm piikkikorko ja olin niin kännissä, että en pysynyt siellä tanssilattialla oikein pystyssä niin tämä mies sitten pelasti mut etten ihan naamalleni kuitenkaan sitte vetäny

-Strippasin baarin pöydällä Frederikin tahtiin ja tämä mies sitten päätti pokaa mut, ku olin NIIIIN hot epäilemättä

-Meillä oli semmonen kisa menossa, että kun pussaailee miehen kanssa, saa yhen pisteen, ja mää siinä sitte kännissä kolusin koko baarin miehet läpi, ja yhtäkkiä tuli tämä mies ja siitä se sitten lähti

-Eksyin kännissä Tuiran betoniviidakkoon ja tämä mies ystävällisesti tarjosi yösijaa, kun en osannut kertoa missä asun

 

Tiedän, että kukaan ei oikeasti käyttäis nuita argumentteja sukulaistädin kysellessä, mutta, jos joku nuista olis totta, voiko se suhde olla kovin hienosti ainakaan alkanut? Ei voi. Ettehän te kullannuput oikeasti etsi mitään herra-oikeaa baarista ja raahaa sitä sitten kämpillenne? Jos potenttiaalinen vaihtoehto löytyy, vaihtakaa numeroita ja unohtakaa se paneminen siltä yötä. Neuvoo allekirjoittanut, joka ei todellakaan etsi pitempiaikaisia suhteita yhdenillanmiehistä.

27.01.2010 - 21:28

 Odotan jo NIIIN innolla viikonloppua, että ette usko. Tosin, tiedän, että tulen olemaan hyvinhyvin humalassa, ja morkkiksenpoikanenki saattaa huonolla tuurilla iskeä, mutta tiedän myös, että on kaks loistavaa keikkaa. :) Ja näkkee täydellistä miestäkin. Tosin, oon törmänny pienessäsuuressa mielessäni suureen ongelmaan; Mää olen kunnioitettavan 178,5cm mittaisena + koroilla aivan hirveä amatsoni noin 172cm pitkän täydellisen miehen vieressä. Ja eikö miehiä yleensä haittaa, jos nainen on joku jättiläinen? (HUOM, ei leveyssuunnassa kai ainakaan)

 Töissä on meneillään kossukisa, joka me J;n kanssa viedään, joten viinamäärä tulee olemaan tolkuttoman suuri (n. 2litraa kossua ja pullo viintä). Mutta ei se haittaa, kyllä me juoda osataan, ja voihan toki olla vaikka jatkotkin ja niiiii... ;D

Ja asiasta seittemänteen, ystävällisesti kysyimme neiti I;tä mukaan "pistepörssiin" ja I kieltäytyi, ja kertoi myös, että minä voitan kisan, koska en halua hävitä moisessa asiassa. Mistä lähtien mää en halua hävitä mun seksipartnereitten määrässä? Ehkä alan harrastaa vain kimppakivaa, ja saan superpisteitä, tai julkkiksia.. Ja sitä paitsi, vaikka tykkäänkin yhdenillansäädöistä, eli toisin sanoen sitoutumattomasta seksistä, en mää mikään koko kylän pyörä ole ! Ja kyllä määkin haluan löytää äkkiä seuraavan Mister Rightin, ja viettää kivoja viikonloppuja suurinpiirtein halaillen. Ja oi, miten ihanaa oliskaan viettää jonkun ihanan miehen (kuten täydellisen miehen) kanssa joku mukava kylpyläloma jossain... Miksi olen niin ristiriitainen, että haluan miehen, mutta haluan muitakin miehiä? Paitsi ! jos saisin täydellisen miehen, en haluais enään ketään muuta. Tai niinhän sitä ainakin luulis.

27.01.2010 - 02:09

Onko olemassa vain yksi ja ainut oikea? Luulempa, että suuri osa naisista, kuten ehkä myös miehistä, elää unelmissaan. Sinäkin. Ehkä näet vilauksen sitä onnellisuutta mitä kaipaat, kenties sitä suurta tunnetta, toista puolikasta, joka tekisi sinusta taas ehyen. Juuri se sisäinen huuto, joka vaatii sinua kohtaamaan sen henkilön, joka tekee sinusta onnellisen ja kokonaisen. Ehkä sen takia käyt baarissa viikonloppuisin ja toki joskus myös arkenakin. Ehkä sen takia toteat harrastavasi paljon yhdenillanjuttuja, etsiessäsi sitä oikeaa. Ehkä sen takia löydät itsesi netin treffipalstalta. Tai ihan mitä vaan.

Mutta kuulkaahan kultaseni, Ei onnea missään tehdä. Eikä toisia puolikkaitakaan. Unohtakaa ne yhdet ja ainoat oikeat ! Monta oikeaa, monta tarkoitettua tapaamista, monta onnellista hetkeä. Joie de vivre. (=tartu hetkeen). 

Minun suhteeni ovat aina kaatuneet uskon puutteeseen. Ja uskonpuute on ollut mun päänsisällä apua huutava itsetunto, joka ehdottomasti on välillä sitä mieltä, että ei kukaan jaksa sua kauaa katsella. Kohta se jättää sut. Ja rikkoo sut. Ja sitten itkettää. Ja vituttaa. Ja ärsyttää. Ja itkettää.

Uskon, että eräs eksäni, sanottakoon, vaikkapa T, oli minulle yksi oikea. Yksi niistä monista siis, (jotka loput odottavat mua pitkin elämää.) Vietin hänen kanssaan aika ison osan pahimmista teinivuosista, ja luulen, että jopa rakastin häntä. Hän oli ymmärtäväinen, mukava, romanttinen, urheilullinen yms. yms. Mutta sitten, minä tein abortin ja T olis halunnu puhua siitä. Minä huusin vittua, munhan abortti se oli, vaikka tokihan siitä sen pentu olis syntyny. Minä siis en halunnut puhua. Se oli ehkä ensimmäinen kivi. Sitten, muistan, minä itkin kun tulin kotiin, ja T istui olohuoneensohvalla. Itkin, ja huusin, miksi haukut mua rumaksi läskiksi (kuten T siis oli tehnyt n. tuntia aiemmin), tajuatko kuinka paljon se sattuu?!!??! Ja T sanoi, että mennäänpä yhdessä tuonne peilin eteen katsomaan. Olin maassa. Hävinnyt taistelun.

Ero ei tuntunut enää miltään, "juodaan tytöt skumppaa, mä oon sinkku taas, Yeah, isketään miehiä." Mutta kaikesta huolimatta, saatan joskus iltaisin (hyvin harvoin hyvin harvoin) miettiä, kuinka mukavaa voisi olla, jos oltais oltu koko aika yhdessä. Mutta, Show must go on, tulee lisää oikeita. Enemmän. Parempia. Tarkoituksellisempia. Meille kaikille.

 

26.01.2010 - 21:30

Vaikka pistepörssi lähtikin vasta eilen käyntiin, mua harmittaa ettei kukaan (varsinkaan minä) ole sitä vielä avannut. Asiahan kun on kuitenkin niin, että viimesin tapaus on ollut liian kauaa aikaa sitten. Taas. En osaa enää hankkia edes yhdenillanmiehiä. Paitsi, mun olis tänään pitänyt treffailla yhtä suomi24 miestä, joka sinänsä vois olla ihan potenttiaalinen pitempiaikainen miesvaihtoehto, mutta mää unohdin. UNOHIN! Ja, no toisaalta olin niin upeana, että olen jopa iloinen unohduksestani.

Mutta yyyyy ! Täydellinen mies kävi tännään meidän toimistolla, ja ite näytin lähinnä siltä, että juu, kyllä on hauasta just otettu lomaa. Naamani siis oli höystetty silmäpusseilla, kiirellisellä meikkivoiteella ja kissasta aiheutuneella ihottumalla. Munko tuuria? Juuri niin. Miksi aina minä ja miksen minä koskaan?

Kuulin myös, että mun pikkusiskoa, joka on muutenkin vähä raukka, on kiusattu koulussa. Ja niihin kiusauksiin on vedetty liian monta vuotta vanhempi isosisko, eli minä, mukaan. "Mun isosisko sanoki, että sun isosisko on vitunmoinen huora." Kiitos kysymästä, lutkaksi voisin tituleerata itseäni (en tosin ylpeänä), mutta maksua en ole koskaan ottanut.

Viikonloppuna kutsuu kaksi namnam keikkaa, ja näkkee väkisilläki taas täyellistämiestäkin. Jee =) ... Jos joku meistä vielä avais pistepörssinki sit ;)

22.01.2010 - 17:20

On hauska kuulla itsestään tarinoita. Asian ymmärtäisi, jos paskanpuhujienihmemaan neitoset olis jaellu kertomuksiaan, mutta EI. ei niin ei, ihana ex-äitipuoli oli herrastellu, kun sen tuitilullaa oli OIKEAN äitinsä kanssa kahdella. Oikeasti kahdella. (mun äitillä oli synttärit, ja päätettiin mennä parille), ja nyt koko isänpuoleinen suku (mun faija on kuollu 7v sitte, enkä ole tekemisissä sen puolen suvun kanssa), herrastelee, KUINKA NÄIN ON VOINU TAPAHTUA. Suku on ihanin.

Muutenkin, tämän kaupungin noitarumpu on mitä ihanin. Jos sanon herukassa, että söin banaanin, niin maikkulassa oon syöny ja 17. Kerran antanu, leimataan samantien huoraks. =D Vitun oulu.

Lisäksi, olen todennut, että RAHA on aina vitunmoinen ongelma. Mennään baariin? -ei ole rahaa. Mennään leffaan? -ei ole rahaa. Mennään syömään? -ei ole rahaa. Mennään sinnetännetuonne? -ei ole rahaa.

Ps. Tänään voisin iskeä miehilöisen =)

20.01.2010 - 01:32

 Se oli toissapäivänä, kun ytävätäreni ja minä puhuttiin siitä, kuinka Täydellisen miehen pitäisi liittyä Facebookin kuolettavan ihastuttavaan maailmaan. Ja tattatatattaa ! Tänään se oli tehnyt sen. Ja muuten, se ei ollut ainut juttu mitä on puhuttu ja se on vain yhtäkkiä toteutunut. Hemmetin pelottavaa.

> Pohdittuani asiaa pitkään, tajusin, että hän ei astunut kahvilaan (ja sitä kautta elämääni) sattumalta. Sillä sielut sopivat tärkeimmistä kohtaamisistaan jo ennenkuin ruumiit tapaavat.>

Uskon oikeastikin siihen, että kaikki kohtaamiset ovat tarkoituksellisia, olivat ne sitten hyviä tai huonoja, mutta millä tavalla tuottaa päänvaivaa varmaan itse kullekin. Kenelle oli tarkoituksellista kävellä juuri silloin ja silloin täällä ja tuolla, ja saada puukosta kylkeen joltain randomilta? Tai oliko tuttavani tarkoitettu kohtaavan parhaanystävänsä tappaja silmästäsilmään kadulla? Kuka niistä kohtaamisista hyötyy, vai hyötyykö kukaan? Sairas arpapeli, vaiko tarkoitus kasvaa ihmisenä? Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan..

 

Allekirjoittanut päättää haastaa itsensä hankkimaan MIEHEN itselleen (ei miestä), vuoden 2010 aikana. (siis toki mieSTÄKIN, mutta niin) ETTÄ MIESYSTÄVÄN, jos kauniisti ja selvästi halutaan asia ilmaista. Oletko mukana?

Kirjoittaja

Sitä oikeata - tai niitä monia oikeita etsiessä pitää (ja saa) pitää hauskaa niiden väärien kanssa. Kirjoituksiini kuuluu paljolti miehet, ja niiden metsästys, yhdenillanjutut, yhdenillanmiehet, baareilu, ihastukset, rakas ystäväni neiti J, kännit, krapulat, morkkikset, deittailu, sinkkuilu, täydellisenmiehen metsästys etc.

Jos vierailet blogissa, olisi siistä, että jättäisit kommenttia! :) Lupaan, että, aina kun on 10 000 kävijää blakkarissa paljastan itsestäni jotain... ;)

Paljastettu 08.08.2010

web-counters.org *click*