Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.08.2010 - 11:48

Ilta alkoi kymmenenvituntunninvituntyöpäivän jälkeen baarissa kalliossa, B12ssa parit ja Taukoon yksille (eli kaksille) ja taksilla keskustaan. Suuntana ensin PRKL, ylläripylläri, jossa oli se poke josta otettiin pisteet ja vähä virnuilutti. Ei kuitenkaan sit juotu siellä ku yhet ku oli vähä tyhjää ja autiota ja tylsää vaan siirryttiin On The Rocksiin.

OTR:ssä istuttiin rauhassa tanssilattian vieressä, kun neiti J sano yhtäkkiä, että katoppa Helemi ku tuossa on joku Mister Korsto Kakkonen. No höhö ei edes yhtään ole samannäköinen nänänänänänänänänä..Kunnes huomasinkin, että ei saatana, onhan se ihan samannäköinen, tai ei niinkään näköinen vaan Oloinen ja sekös mua sitte alkoki vituttaa. Toki olisin pannut Mister Korsto Kakkosta, mutta sillä oli joku muija ja se oli kyllä ehkä raakaversio oikeasta :D

Röökipaikalla neiti J tutustui mieheen joka asuu meidän naapurissa ja jonka lapsen kummisetä on Michael Monroe sekä Norjalaiseen ja Ruotsalaiseen. kuulostaa epäilyttävästi vitsiltä. Nämä herra ulkomaat oli toki hieman nuorempia kuin se naapurinmies, ja neiti J nappaskin pisteen toisesta ulkomaasta. En toki muista kumpi oli minkäkin maalainen, mutta siitä valkopaitasesta luullakseni...:D +1p / neit iJ

Röökipaikalla joku mukava tyttö kerto mulle, että olen tosi kaunis ja ihanan pitkä<3. Tuli hirvittävän hyvä mieli, ja pian löysinkin itteni sen tytön kanssa tanssilattialta, en toki missään semmosessa mielessä. Kuitenkin olin kutsunut aikasemmin nettituttuni katsomaan mua OTR;iin ja sehän yhtäkkiä laittoki mulle koodia, että Tunnistin sut heti. No voi vittu. Ei se mitään, vinguin neiti J;ltä kotiavaimia että lähen panemaan, mutta neiti J ei lämmenny mulle yhtään.. Seuralaiseni oli toki selvinpäin niin me sit lähettiin autolla johonkin vittuun ja pantiin autossa, nauratti kun tuli titanic-ikkunat. Ja nauratti, kun ei oo varmaan sitten sen jälkeen ku on kolmetoista täyttänyt niin tullu pantua autossa. +5p / Helemi, vai pitäskö saada julkisenpaikan pisteet?!

Neiti J siinä sitte soitteliki mulle hermona, että missä oon, että ei oo vieläkään saanu taksia, kello oli jotain puoliviis. Ooookei, no mää tuun OTR;än eteen KYYDILLÄ. ja neiti J on raivona ku mikäki, karjuu mulle, että vitun idiootti oisit sanonu, että tuut kyyvillä. No mitä vittua, oisit ite sanonu, että mun pitäis kulkea taksilla jos on ilmanen kyyti :D Sitten neiti J alko vetämään siksakkia kädet korvilla nänänänänänänänäänänää, älä seuraa mua, älä puhu mulle, mä en halua nähä sua.. Ja minä perkele seurasin, vejettiin tyylikäs ympyrä korttelin ympäri, ja huomasin että Ohhoh, Rotsit jäi OTRiin. Eli tänään on pakko mennä baariin..

Taksissa neiti J oli hiljaa naama norsunvitulla, kotona se huusi, ja meni nukkuu. Minäkin huusin. Paukkasin sen huoneeseen, että MIKÄ VITTU SULLA ON VITTUSAATANA HÄTÄNÄ?!?!?!? "jos mua vituttaa, se ei Helemi aina johu susta" ....No ihanko tosi, älä sit purakaan sitä muhun ja juoksuta mua korkeissakoroissa pitkin helsinkiä saatana.

22.04.2010 - 02:29

Ystäväni, ja myös kaimani  www.mtv3.fi/helmi ON IDIOOTTI. aina joskus.

"neljä syytä miksi kannattaa elää SELIBAATISSA"
Kerrotakoon niille, joille tämä on ensimmäinen postaus mitä luette minulta; Selibaatti on mun mielestä lähinnä KIROSANA herranjumala. "minkä sille nimittäin voi jos tykkää harrastaa seksiä, ja ne miehet vaan sattuu olemaan erejä"

1. Säännöllinen seksin harrastaminen on hyväksi terveydelle, mutta sukupuolitauteja ei kaipaa kukaan, sillä niiden yhteys muun muassa kohdunkaulansyöpään ja lapsettomuuteen on todettu. Koska kaikki eivät löydä rakastavaa, yksiavioista ja tautivapaata suhdetta, selibaatti voi olla vaihtoehto.

No anteeksi nyt vain, kaimani, MUTTA EIKÖHÄN TÄSSÄ MAAILMASSA TÄSSÄ MAASSA IHAN TARPEEKSI OLE 
TOITOTETTU TURVASEKSISTÄ VAI HÄ? Voisin sanoa sata sanaa, siis oikeasti, ihan näin rehellisesti, MITÄ VITTUA? Elä selibaatissa jos sulla ei oo yksiavioista elämäsmiestä rinnalla, niinkö? Jos taudit pelottaa, hankkikaa vakiorivi tai pano ja unohtakaa ne känniset sähläykset, kun sillon monesti voi jotain vahingossa unohtua... Ainakin allekirjottaneella. Mutta siiis, muistakaa ehkäsy, harrastakaa seksiä niin paljon kuin sielu sietää ja olkaa ilosia?

2. Seksissä on kyse läheisyydestä, jota ei voi tavoittaa kenen kanssa tahansa. Jos et löydä partneria, jota himoitset tarpeeksi, tai sinua on loukattu pahoin, on aivan ymmärrettävää haluta olla ilman seksiseuraa. Seksistä pidättäytyminen voi olla tarpeen myös niissä tapauksissa, joissa seksistä on tullut riippuvuus.

Niin, seksi voi olla jatkoa sille ihanalle henkiselle yhteydelle (?), mutta eikö seksi voisi olla sille myös alku? Ja seksi voi olla hyvää, ja suorastaan loistavaakin ilman läheisyyttä, ainakin mun mielestä.
On toki ymmärrettävää, JOS EI JOSTAIN SYYSTÄ HALUA SEKSIÄ, mutta jutun otsikko olikin Neljä syytä miksi Kannattaa olla selibaatissa.
Aiii, Nytkö riippuvuudesta voi noin vain pidättäytyä, niinkö nistit ja alkoholistitkin sitten nykyään tekee? "Tästä alan absolutistiksi /streittariksi, kun tuntuu, että riippuvuutta on päihdeaineisiin kummasti muodostunut." Ehkä tarvitaan tukiryhmä seksiriippuviaisille (Ja läheisten vertaistukiryhmä tietenkin myös; "YHYY MUN NAINEN HALUAA SEKSIÄ AINAAA, ai sun vaimo vaan joka toinen päivä, SIIS NIIN EPÄREILUA") niin tosiaan selvästikin ASH -kerho, eli AnonyymienSeksiHolistien Kerho. Mahtaa moineen vaan olla perustamatta vielä..Pitäisiköhän itsellä?

3. Työskentelemme nykyään enemmän kuin ennen. Joskus työnteko vie 110 prosenttisesti aikamme ja keskittymiskykymme. Tämä tekee ihmissuhteiden ylläpitämisestä vaikeaa, ja voi johtaa kaukosuhteisiin tai jopa siihen, ettei intiimisuhteisiin ole lainkaan mahdollisuutta.

Se on totta - työt vievät JOSKUS aikamme hyvin pitkälti, mutta eikös pikapano piristä? Ja eikö seksi pura paineita? Eihän seksin harrastamiseen erityisemmin ihmissuhdetta tarvita - varsinkaan sellaista, joka vaatisi ylläpitämistä.. Ja hei, jos oot kaukosuhteessa, Miksi vitussa sun pitäis olla myös selibaatissa?

 4. Päätös pysyä selibaatissa voi olla positiivinen komeus. Kuten muutenkin elämässä, tietoinen päätös tehdä tai olla tekemättä jotakin antaa meille tuo elämälle tarkoitusta ja antaa tunteen kontrollista. Seksielämän liika pohtiminen voi viedä tilaa muilta tärkeiltä ajatuksilta. Seksin sijaan voit alkaa kehittää itseäsi sellaisilla tavoilla, jotka tekevät elämästä yhä merkityksellisemmän.

Ööh? HOX muuten, VOI OLLA!
Mutta, jos mää päättäisin pysyä selibaatissa / edes alkaa selibaattiin tosissani, mun lähiystäväpiiri haluais varmastikin viedä mut lääkärille.
Onnistumisen tunne on toki hieno, todella hieno joskus - mutta, entä jos päättääkin harrastaa seksiä kymmenen eri miehen kanssa seuraavan 10päivän aikana? Kyllähän siitäkin sen onnistumisentunteen saa jos onnistuu! Lisäksi olen varma, että jälkimmäinen on mukavampi ja palkitsevampi kokemus, kuin selibaatti,.. ellei sitten aijo odottaa avioliittoon asti, ja on tähänkin asti elänyt tietämättömänä seksin hienoudesta.

 

PS. en usko alkavani selibaattiin ikinä.

Kirjoittaja

Sitä oikeata - tai niitä monia oikeita etsiessä pitää (ja saa) pitää hauskaa niiden väärien kanssa. Kirjoituksiini kuuluu paljolti miehet, ja niiden metsästys, yhdenillanjutut, yhdenillanmiehet, baareilu, ihastukset, rakas ystäväni neiti J, kännit, krapulat, morkkikset, deittailu, sinkkuilu, täydellisenmiehen metsästys etc.

Jos vierailet blogissa, olisi siistä, että jättäisit kommenttia! :) Lupaan, että, aina kun on 10 000 kävijää blakkarissa paljastan itsestäni jotain... ;)

Paljastettu 08.08.2010

web-counters.org *click*